UKK-puistossa elokuussa 2022

Viime vuonna käytiin Aittajärveltä Anterilla. Reissu oli hyvä, monipuolinen ja vähän raskaskin. Anterilta Laukkunoskan kautta Jyrkkävaaraan oli aika pitkä pätkä. Niinpä puhuttiin, että tänä vuonna olisi voinut tehdä enemmän kalastuspainotteisen vaelluksen - vaikken itse kalastakaan. Käsivarsi oli vähän puheena, Ropin seutu, kunnes pienen lueskelun jälkeen Pohjois-Ruotsin järvet kansallispuistojen kupeessa alkoi houkuttelemaan. Kävi kuitenkin niin, että kalastavalle kaverilleni tuli työeste, joten vihdoin pääsin toteuttamaan jo useamman vuoden suunnitelmissa olleen yksinvaellukseni. Kohteena tietysti suosikkipaikkani UKK-puisto.

Ajattelin, etten nyt tällä yksinvaelluksella lähde kovin kauaksi Saariselkää tai Kiilopäätä, joten lähdöt Aittajärveltä ja Raja-Joosepista oli poissuljettu. Ensimmäistä kertaa olin julkisilla kulkuvälineillä liikkeellä, ja ajattelin että koska vaelluksen jälkeen tarkoitus on kuitenkin ottaa yksi hotelliyö, lähtöpaikkana voisi toimia tällä kertaa Kiilopään sijaan Saariselkä. Päiväreissuja sieltä lähtien on tullut tehtyä, muttei lähdettyä varsinaiselle vaellukselle.

Tavoitteena oli kiertää puistoa sellaisilla alueilla, joissa en aiemmin ollut käynyt (Vellinsärpimä, Kivipää, Puilakkakuru), parilla sellaisella jotka jääneet mieleen mieluisina paikkoina (Kotaköngäs, Keinovankka, sekä alussa suunnitelmana oli myös pistäytyminen Suomunruoktulla kymmenen vuoden tauon jälkeen mutta se jäi). Lisäksi puuttomalla alueella liikkumista sikäli kun sää vain suosii. Eräs nimetön lampi Lankopään kupeessa kiehtoo leiripaikkana, mutta se jäi nyt tällä reissulla tsekkaamatta. Suunnittelin siis reitin: Vellinsärpimä - Kivipää - Puilakkalampi - siitä joko kelin salliessa Lankopäälle ja sinne kupeeseen tai huonommalla kelillä Puilakkakurua, mutta seuraavaksi Kotakönkäälle joka tapauksessa. Sieltä sitten Suomunruoktulle ja sitten pääosin puutonta aluetta takaisin. Mikäli kelit huononisi tai jalka ei kulkisi, jostain Lankojärven kohdilta pystyisi kääntymään jo aiemmin takaisin kohti Saariselkää. Lopputulos oli sitten näiden suunnitelmien välistä.

1.pv. 14.8.2022 sunnuntai, n.9km Saariselkä - Vellinsärpimä

Olin edellisenä päivänä tullut yöjunalla sukulaisiin Kemiin, josta oli hyvä jatkaa huomattavasti lyhyempää päivän matkustusta Saariselälle. Aikaa se otti kyllä tämäkin, juna Kemistä lähti 9:46, ja Saariselällä olin lopulta 15:23. Välissä siirtymä Rovaniemellä junasta bussiin. Tässä vaiheessa en tiennyt että bussi kulkee myös juna-aseman kautta, joten ilmeisesti ei olisi tarvinnut kävellä edes sinne linja-autoasemalle. Vai olisikohan se aiempi bussi ollut eri kyytiä, kuin tämä joka varsinaisesti aloitti matkansa linja-autoasemalta. Mene ja tiedä. Joka tapauksessa, kun kävelin tämän noin 500m matkan asemalle ja laskin rinkan maahan, hartiat tuntuivat todella kipeiltä (!), eikä tunne mennyt ihan heti ohi. Osin vähän naurattikin jo että mitähän tästä tulee. Sama 25kg painoa Savotalla kuin aina ennenkin. Mikä on mielestäni hyvä tulos nyt kun olen yksin liikkeellä ja kannan kaikki kamat. Jotain olen siis onnistunut keventämään jos sama lukema tuli aiemmin, vaikka teltta- ja keittokamat oli jaettu kahdelle miehelle. Tällä kertaa ei oluita, ei villapaitaa jne.

Bussimatka meni mukavasti, Sodankylässä 20min+ tauko, ehti hakea Nesteeltä kaffet. Bussissa pistokkeet. Kuten moni vaellusta harrastava tietää, näihin lähtöihin ja saapumisiin ei liity mitään ulkoista glamouria, kaikki tapahtuu omassa päässä. Saariselälle saapuessani kuski jätti Riekonlinnan pihaan ja kun totesin kiitos, vastaus oli "mitä?". Tämän jälkeen vaihtokamat pikku repussa hotellille ja baanalle, ilman sen suurempia fanfaareita tai onnentoivotuksia. Tietenkään.

Yllättävän kevyesti lähti liikkeelle. Jos rinkka ei tämän enempää paina ensimmäisenä päivänä niin tuskinpa jatkossakaan -perustelua itselle. Lämmin oli, ja vauhti verkkainen. Oikeastaan koko vaelluksen ajan huomasin käveleväni selvästi hitaampaa kun kavereiden kanssa, ehkä 3km/h. Yksinhän se on hyväkin turvallisuuden puolesta ettei niin kiirehdi.

Puuraja lähestyi ja näkymät paranivat. Oikealla, eli etelässä näkyi rinteessä ihan hieno polku joka tuli kohti Rumakurulta päin. Tuolta tulisin kuuden päivän kuluttua takaisin, hieno polku tuokin. Nimetön kuru Iisakkipään takana avautui myös auringossa mukavan näköisesti. 

Nimetön kuru.

Vettä siinä ei ollut vasta kuin alempana - asia joka vähän alkoi jo kiinnostella. Tammukkaojan tulipaikalla ajattelin pitää tauon. Saapuessani sinne huomasin että se on poistettu käytöstä. Ei hirsiä millä istua, betonirengas käännetty nurin ja niin edelleen, eli ei edellytyksiä pitää tulia. Eikä tietysti nyt ollut tarkoituskaan. Kahvit siinä kuitenkin keitin. Mutta alkaa jo uusimmissakin kartoissa olla aika monia juttuja, joita itse puistosta ei enää löydäkään. Olin tälle reissulle napannut kirjastosta vuonna 2015 tehdyn, eli mielestäni uudehkon kartan alueelta. Paikkansa pitämättömiä juttuja siinä noin lonkalta: Palovanganjoen ylittävä siltä (ei ole enää), sekä tulipaikat, joita ei käytännössä ole enää vaikka selkeästi sellaisiksi kartalle merkitty (kartasta saa kuvan että olisivat huollettuja): Taimenlampi, Tammukkaoja, Kalavankka ainakin. 

Illaksi sitten Vellinsärpimälle. Siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Paikalla oli yksi nuorempi pariskunta, joka oli rauhallisesti omissa oloissaan. Itse vietin illan tulipaikalla, mutten lämpimän illan vuoksi tulia sytyttänyt. Teltan vein vähän taaemmas rinteeseen. Mukaan valikoitui pitkän harkinnan jälkeen Haltin 15v. vanha tunneli XPD Alfa 2. En muistanutkaan, että se on niin kevyt, 2,5kg punnitsin kiiloineen ja kaarineen. Ja neljän vuodenajan telttahan se on, joten sateetkin pitäisi viritettynä kestää. Sinne ei vaan mahdu istumaan. Mutta vähänhän kai sitä viettää aikaansa teltassa lopulta. Isompi MSR:n jo myynnistä poistettu mutta uusi Hubba Tour 3 olisi ollut tilava, mutta ehkä vähän liiankin, ja kesto rankkasateessa on tuntematon. Viime vaelluksella myös huomattiin, että 3x3m tarppi ei riitä tätä peittämään, ja lisäksi kun sataa niin tarppihan taipuu keskeltä, jolloin johonkin kohtaan muodostuu noro vettä. Ensimmäinen yö teltassa ihan ok.

2.pv. 15.8. maanantai, n.16km Vellinsärpimä - Kivipään ylitys - Kivipään autiotupa - Kulasjoen ylitys - Puilakkalampi.

Toinen, ja pitkä, päivä alkoi aurinkoisena. Aamupalojen jälkeen liikkeelle. Illalla jo valmiiksi paikantamani oikea polku näyttikin menevän vain telttapaikalle. Joten uudestaan hakemaan. Lähdin taivaltamaan Rumakurun suuntaan vaikka eihän se sieltä lähtenyt. Joten ylös vaan rinnettä ja takaisin päin vähän suunnalla, jolloin polku kohti Kivipään huippua löytyi. Muutama paussi välissä, ja jossain vaiheessa saavuin huipulle. Ensimmäinen asia, mitä näin huipulla oli yksi ja ainoa albiinoporo. Se oli vielä jotenkin erikoisessa asennossa, joten meni muutama sekunti ennen kuin tajusin mikä isohko valkoinen eläin voi olla tunturin huipulla. Eipä siinä sitten mitään, pari kaveriaan ilmestyi myös paikalle. 

Siinä se tuijottaa jo vähän lähempänä. Aluksi tuli esiin huipulla valkoisena siluettina horisonttia vasten.

Vähän paussia ja säätietojen hakemista sekä parit "kaikki ok" -viestit. Säätiedote oli sama: yhä lämpenevää olisi, huomenna kaikista lämpimin päivä, kunnes sitten putoaisi lämpötila öisen ukkoskuuron myötä aika lailla.

Kivipää on lopulta aika iso tunturi, tai laaja. Jos kartalla vertaa vaikkapa Kiilopäähän, niin kokoero laajuuden suhteen on kolminkertainen Kivipään eduksi. 

Kivipään huippu.

Niinpä kello taisi olla kolmen pintaan iltapäivällä kun saavuin Kivipään tuvalle. Olisinko kymmenen jälkeen aamulla jossain vaiheessa lähtenyt, tai yhdentoista.

Aivan upea paikka. Eikä ketään missään. Lampi tunturin juurella ja autiotupa sekä tulipaikka siinä lammen rannalla. Liiteri aivan täynnä valmiiksi pilkottua klapia. 

Kivipään autiotupa.

Olisi ollut kyllä erittäin hyvä majapaikka, mutta kello oli tosiaan vasta aika vähän. Ja loppureissun kiepin suorittaminen pitäisi suunnitella vähän uudelleen. Joten lounaan, ja pienen makoilun jälkeen taas baanalle. Tuvan pihassa on muuten vaeltajan näkökulmasta ihan hauska tuo kuvassakin näkyvä kyltti. Siinä on suunnat ja matkat neljään eri paikkaan: Moitakuru 24, Laanila 14, Luulampi 14 ja Taajostupa 7. Hiihtämistä vartenhan tällaiset kohteet tietysti ovat, vaeltajaa kiinnostaisi varmasti vähän toisenlaiset kohteet. Ja Taajostupa tosiaan, ei sitä ole ollut vuosikausiin.

Jonkun ajan kuluttua saavuin tielle. Eli tässä kohdin reitti kulkee jonkin aikaa kansallispuiston ulkopuolella. Tiesin, että tietä pitkin käveli olisi tylsää, mutta se oli kyllä tosi tylsää. Alkoi vähän voimillekin jo ottaa, mutta huilitauon jälkeen taas ok. Ihmetytti miksi näin kalliin oloinen tie on rakennettu tänne, se kun päättyi tähän josta aloitin eli "ei mihinkään". Tien päässä ei ollut tulipaikkaa, ei mitään romua, tai mitään muutakaan mikä kertoisi minkäänlaisesta aktiviteetista. Yksi auto tuli matkalla vastaan, eli menossa sinne tien päähän ei mihinkään. Myöhemmin Luulammilla juteltiin toisten vaeltajien kanssa, että metsätalouden tarpeisiin ilmeisesti tehty.

Viime vaelluksilla ei ole juuri suunnistusstipluja tullut tehtyä, eikä tälläkään niitä tullut, muita kuin tässä pieni virhearvio matkan suhteen. Jotenkin olin laskenut, että olisin tämän tiepätkän jo talsinut siinä vaiheessa kun huomasin että olen vasta puolessa välissä. Se vähän lamaannutti hetkeksi kuumuudessa. Mutta eipä siinä muuta kuin tauon kautta vauhtia ja suorilla siitä sitten Kulasjoen rantaan. Poromiesten kämppä oli lukittu. Olin lukenut että tämä ylitys ei kovin ihmeellinen ollut, ja ajattelin että samaa luokkaa kuin pari vuotta aiemmin samalla joella Taajoslaavun kohdalla. No ei ihan, kyllä tämä aika paljon leveämpi tässä kohtaa on ja vettäkin ihan mukavasti. Ei kuitenkaan mitenkään ihmeellinen lopulta, lähinnä ennakko-odotukset oli, että tämä olisi tässä kohdin enemmän puroa muistuttava kuin jokea, mutta olikin vähän suurempi.

Kulasjokea.

Sitten alkoi aika haastava pätkä. Tiesin erilaisten vaelluskertomusten perusteella, että ylityksen jälkeen polku on vaikea yhyttää, ja ylipäätään jatko Puilakkalammelle oli vähän haastava suunnistaa. No polun kyllä yhytin, mutta sen jälkeen meni vähän hankalaksi. Maassa metrin levyisiä ja syvyisiä "lammikoita" toisen jalan kohdalla ja toisen jalan alla satunnaisen muotoisia kiviä, ja kaikki tämä noin metrisen saniais- ym. puskan alla. Tarkkana sai olla. Koska väsy alkoi jo painaa, tsekkailin sijaintia tuon tuosta "Karttaselain"-nimisestä sovelluksesta, jotten ajautuisi "polulta" liiaksi enää tässä vaiheessa iltaa. Tämä oli ehkä virhe. Nimittäin jos olisin tässäkin kohtaa vaan katsonut kartasta että tässähän on tarkemmin ottaen kyseessä kosteikko, joka pitää kiertää, ja olisin suunnalla hoitanut kiertämisen sekä lammelle menon, olisin todennäköisesti ollut nopeammin perillä kuin tällä tavalla, jossa väkipakolla yritin GPS:n avulla olla "polulla", jota ei tässä maastossa edes käytännössä voinut olla.

Pikkasen uupuneena sitten vielä etsiskelin leiripaikkaa Puilakkalammella olevan niemen kärjestä, siitäkin olin jostain lukenut. Mutta ei siellä hyvää ollut, joten siirryin vielä takaisin toiselle puolelle, polun puoliselle rannalle, jossa tulipaikan tapainen. Perillä!

Puilakkalampi yöllä.

3.pv. 16.8. tiistai, n.6km. Puilakkalampi - Keinovankka - kuumuus/stop.

Aamu avautui entistä aurinkoisempana. Suorastaan kuuma heti aamusta. Ja aurinko porotti suoraan kohti miestä. Muitaakseni +24 oli tälle päivälle luvattu. Lähdin talsimaan kohti Puilakkakurua. Jostain olin lukenut jonkun kommentoivan, että hänelle UKK-puiston hienointa seutua. Tämä tuntui erikoiselta. Aluksi vaikutti siltä, että kyseessä on vain kuru täynnä puuta eikä muuta. Ajan myötä ajatus kuitenkin avautui. Kurussa tulee vastaan useita peräkkäisiä kirkasvetisiä lampia, ja polku kulkee niiden oikealla puolen hieman korkeammalla, upeaa hieman jopa trooppista vivahdetta tällä polulla. 

Kirkkaita lampia Puilakkakurussa.

Vastaan tuli kolmen pojan kopla, tiedustelin säätietoja. Antoivat about samat kuin mitkä olikin jo tiedossa. Hetkeä aiemmin olin käynyt kokeilemassa kenttää kummun päällä ja näin taas ne ilmeisesti Mauri-myrskyn aikoinaan -82 kaatamat todella monet puut pitkin kenturaa, jotka viimeksi näkyi toiselta puolen Taimenlammelle mentäessä tosi hyvin. Mainittakoon, että kyseinen myrsky nosti Kemissä tuolloin isoja purjeveneitä pitkälle maan puolelle. Jonkun verran on täytynyt puhaltaa...

Taival jatkui tähän malliin: ensimmäiset 10 min. tauon jälkeen ihan ok, kylläpäs kulkee taas. Seuraavat 10min. hiki alkaa valua. Seuraavat 10min. hiki valuu todella paljon ja kuumuus ahdistaa, pakko pitää taas tauko. Koetin juoda paljon ja ottaa suoloja myös. Tästä huolimatta pientä päänsärkyä ja orastavaa auringonpistosta tuntui olevan kehitteillä, joten tein päätöksen, että kun pääsen Suomujoen rantaan, teen vastoin alkuperäistä suunnitelmaan taas ylityksen, paikka on tuttu, viime vuosina olen tästä kahdesti ylittänyt, ja jään ihailemani Keinovankan tulipaikan kupeeseen yöksi. Ennen tätä puuhailua piti kuitenkin vielä kadottaa polku ennen Suomua, tai oikeastaan siinä on isoa kosteikkoa, polkua ei ilmeisesti olekaan, joten piti rymytä kosteikkoja kiertäen kohtuullisen kuumassa ilmassa taas yllättävän pitkään ennen kuin joki näkyi. Sepä näkyikin sitten hienosti. En ollut tajunnut että nyt tulen näkemään Keinovankan yläpuolelta: vastapäinen polku kulkee tosiaan aika ylhällä ennen kuin laskeutuu ylityskohtaan.

Keinovankalle saavuttuani kuitenkin ymmärsin, etten pääse auringon porotusta pakoon tulipaikalla, joten jotain olisi tehtävä. Tulipaikalla ei käytännössä pystynyt hengailemaan koska auringko porotti niin kuumasti. Hetken aikaa värkkäilin tarpista laavu-tyyppistä aurinkosuojaa, mutta samaan aikaan puhaltanut kova tuuli teki sen puuhan aika hankalaksi. Siispä laitoin rinkan pystyyn, pumppasin patjan ja asettauduin rinkan varjon suojaan lukemaan kirjaa joksinkin noin kolmeksi tunniksi ennen kuin illemmalla vähän alkoi helpottaa.

Auringonsuoja.

Lähempänä kahdeksaa illalla aloin sitten vasta pystytellä telttaa ja muihin iltatoimiin. Teltassakin oli aika lämmintä vielä hetken, mutta tein iltaruoan ja kaffet sun muut tulipaikalla, jossa joten kuten viitsi nyt olla. Joka tapauksessa, onhan tämä upea paikka! 

Upea telttapaikka.

Puuliiterissä oli aika vähänlaisesti puita, eikä kyllä ollut mitenkään sellainen ilta, että olisi nuotiota kaivannut, päinvastoin, viileyttä odotteli jo innoissaan... Ilmasto muuttuu... Tämä oli nyt neljäs vuosi peräkkäin kun olen UKK-puistossa vaelluksella täsmälleen samaan aikaan, ja kolmena aiempana olemme istuskelleet nuotioilla pimenevissä illoissa. Nyt tuntui aivan kuin olisin yli kuukautta aiemmin reissussa kun oli niin lämmintä ja kirkasta. Toki yksin liikkuessa menee aiemmin telttaan, eikä tule ilmeisesti hengattua sitten illalla niin myöhään ulkona että näkisin hämärän saapuvan. Helposti kymppiin nyt kuitenkin. Ilmeisesti ollaan valvottu lähemmäs puolta yötä sitten aiemmin, tiedä häntä...

4.pv. 17.8. keskiviikko, n.11km. Keinovankka - Kotaköngäs.

Päätin herätä kohtuu ajoissa, jotta pääsisin kulkemaan joen itärantaa aamun, jolloin idästä nouseva aurinko porottaisi enimmäkseen vastarannalle eli länsirannalle. Suunnitelma toimi. Kello oli n.9:30 kun olin liikkeellä. Reitti oli muutenkin hieman metsäinen, joten auringonpaahteelta hieman suojassa. Päässä oli koko ajan tähän saakka ollut merinovillainen buffi sekä aurinkolasit. Vastoin odotuksiani buffi ei ollut hiestä märkänä kävellessä, vaan pikemminkin tuntui siltä, että auringonpaiste ei niin haitannut se päässä. Myös lasit auttoivat. Tunnustelin fiilistä eilisen jäljiltä, ja pienen alkukankeuden jälkeen rupesi jalka liikkumaan ihan hyvin. Kyllä tänään Kotakönkäälle mentäisiin.

Tällä reitillähän onkin sitten helppo ajautua pariin matkan varrella olevaan pikku niemeen laskeutuessa etelään polkua pitkin. Ensimmäisessä menin halpaan, toisen osasin jo ennakoida. Ei ole muuten helppo paikka tämä toinen, eli vähän ennen Lankojärveä (itäpuolella jokea siis) oleva niemi. Veikkaisin, että aika moni ensi kertaa tästä menevä ajatuu pitkäksi ja joutuu palaamaan niemestä takaisin polulle. Mitään selkeästi polulta vasemmalle risteävää kulku-uraa ennen niemeä kun luonnossa ei ole kuten kartalla, korkeaa saniaista ja vesistöä kylläkin.

Saavuin kahlaamon kohdalle, eli Rautuojan tulipaikasta aavistus itään ja toisella puolen jokea vielä tässä vaiheessa. En millään muista, olenko joskus mennyt tästä ennen. Teimme perus Luirojärven kierroksen Kiilopäältä joskus 2010 tienoolla, ja tullessamme Luirolta Lankojärvelle meidän on tästä pitänyt mielestäni mennä, mutta en muista. Joka tapauksessa, ylitys näytti helpolta. Vedessä oli virtaa kuten kaikissa tällä kertaa, mutta se näytti matalalta. Kun 2/3 ylityksestä oli takana, huomasin että se syveni. Eipä siinä mitään, olin jo lähes toisella puolen. Mutta se kyllä syveni selvästi, vaikka olin ns. yleisellä linjalla. Pari reippaampaa harppausta (en ole sitä mieltä, että tässä kohdin olisi pitänyt edetä hitaasti kolme pistettä liikkumattomana ja yksi piste liikkuu -tyylillä) ja olin toisella puolen. Ylös käärityistä lahkeista näin että vettä oli ollut puoleen reiteen. Olen 175cm pitkä mies. Ja kun se on virtaavaa niin on siinä jo vähän tekemistä. Täällä oli sadellut paljon ennen tänne tuloani, mutta siitä on ollut juttua, että eikös se vesi virtaa aika nopeasti ns. "läpi". Eli että parin viikon takaisilla sateilla ei olisi enää vedenkorkeuteen merkitystä. En olisi tästä aivan varma. Luin vaelluksella kirjaa nimeltä Luonnon salainen verkosto. Siinä käytiin läpi mm. sitä kuinka maa toki imee kosteutta, mutta myös vapauttaa sitä vähän eritahtisesti, riippuen maastosta, ja kyllästymisen asteesta, ja ties mistä muusta.

Kävelin Crocs-kopiot jalassa Rautuojan tulipaikalle. Auringonpaahde jatkui edelleen. Huomasin, että viereinen hyvin pieni, uusi, puuvaja oli täysin tyhjä ja aika siisti. Painuin sinne tekemään lounasta aurinkoa pakoon. Tämä oli aivan keidas tähän kohtaan! Harvaan pykätyn vajan laudoituksessa oli reilua senttistä väliä, joten tuuli tuli mukavasti sisään muttei liikaa, vaikka sitä tuolloin olikin aika reilusti. Mutta mikä tärkeintä, tuntui mahtavalta päästä auringosta pois hetkeksi. Vielä kun sain pikkuliinoilla viriteltyä oven kiinni siten, ettei sarana vinkunut jatkuvasti tuulessa, niin oli pieni voittomieliala päällä. Lopulta ruokaa laittaessa, kahvia juodessa ja karttaa tutkaillessa taisi mennä yli kaksi tuntia. Ukkosta piti tulla noin kahden aikaan. Saariselälle. Toki tässä vaiheessa oltiin linnuntietä parin kymmenen kilometrinä päässä sieltä. Ukkosta ei tullut ja päivän kuumimmat tunnit olivat ehkä jo takana, joten liikeelle taas.

Rautuojan tulipaikka ja vähän reilummin lämpöä.

Juuri kun sain tulipaikalla vaelluskengät jalkaan niin eiköhän siinä ollut taas ylitys edessä. Pitä vähän vilkuilla karttaan että mites tämä nyt menee. Kartassa siinä näkyi vain puro. Ei auttanu kun kengät jalasta. Vartti siihen kaikkinensa meni kun kenkiä vaihteli ja kuivatti jalkoja.

Yhteyksiä tuli palkin verran erään korkean kallion päältä noin 1-2km ennen Kotaköngästä. Vaimo oli laittanut tekstarin: "katso IS etusivu". Ottaen huomioon, että olin ollut uutiskatveessa jo tovin, Euroopassa käytiin sotaa, ja en päässyt nettiin, tämä oli ihan mielenkiintoista lukea kyllä täällä erämaassa. No, pari tekstaria siinä saatiin liikkumaan kuitenkin ja ukkosesta siellä oli varoiteltu koko maahan. Matka jatkui. En ollut juuri tätä kautta tullut Kotakönkäälle aiemmin, joten matka tuntui pitkältä. Kuohuja tuli jo reilusti ennen siltaa, joten pitä välillä tarkastaa olinko kävellyt ohi.

Tästä korkealta vähän yhteyksiä ennen Kotaköngästä. Aika vähän.

Perillä laavulla oli minua ehkä hieman vanhempi pariskunta ja myöhemmin tuli toinen selkeästi nuorempi. Nämä olivat siis toiset ihmiset, joita tapasin vaelluksella, ja nyt oli neljännen päivän ilta. Juttua riitti laavulla ja pohdittiin mahtaako tulla ukkonen päälle. Vanhempi pariskunta oli kohtuullisen rauhallisella vaelluksella Kopsusjärven kautta Tuiskukuruun ja takas, nuorempi Luiron lenkillä. Vanhempi mies oli Vätsärin kävijä. En tiedä tuleeko sinne ihan heti mentyä, mutta kuulinpa senkin, että Norjan puolella on useampia avoimia tupia Vätsärin kupeessa. Tiesin kyllä, että siinä on kansallispuisto, mutta olin ollut siinä uskossa että Norjan tuvat ovat lukittuja. Uimassa piti käydä, Kotakönkäällähän on upea luonnon muovaama paikka josta pääsee reilu metriseen veteen peseytymään kätevästi. Juteltiin mm. aikoinaan uittoa varten puistoon rakennetusta tiestä, joka on edelleen nähtävissä ja kuljettavissa aivan hyvin.

Kympin aikaan telttaan, ja täsmälleen samalla hetkellä taivas avautui. Sadetta tuli aamuun saakka, välillä aika reippaastikin. Ja ukkonen tuli, muttei aivan päälle. Salamat iskivät unen läpi ja herättivät automaattiseen sekuntien laskuun. Lopulta kun kävi ilmi ettei se päälle olisi tulossa, enemmän huoletti rankkasade ja vanhan Haltin teltan kestävyys. Kireälle viritettynä kesti oikein hyvin kuitenkin. Myöhemmin reissussa eri henkilöiden kanssa jutelleena sain kuulla että Laanilassa samaan aikaan nukkunut sähköpyöräilijä ei ollut kuullut mitään, Saariselälläkään ei juuri mitään, mutta Rumakurussa oli kuulema ollut aivan päällä.

5.pv. 18.8., torstai, n.17km. Kotaköngäs - Rautulampi - Kutturapäät - Luulammet.

Aamupalat laavulla ja menoksi. Kaikki olivat säilyneet kuivana. Nuoret aikoivat Kiilopäälle, vanhemmat Rautulammelle. Itse aprikoin vielä nousisko Rautulammen kautta Taajoslaavulle vaiko Luulammille. Luulammilla on minusta aina ollut vähän arpomista veden kanssa. Olen päätynyt kävelemään poroaidan ulkopuolelle purosta hakemaan, eli aika kauas majapaikasta. Mutta toisaalta se on ihan kiva paikka, Taajoslaavu ehkä hieman tylsempi aikaa viettää. Joten Luulammille.

Tämä Kotakönkään sillan jälkeinen polunalku on kyllä mielenkiintoinen. Pudotusta tuossa kulmassa ainakin 3 metriä.

Pari vuotta sitten käveltiin Kotakönkäältä melkoista haipakkaa Rautulammelle. En nyt vaan muista kuinka nopeaa. Olisko tunti mennyt siihen ensimmäiselle lammelle josta polku alkaa kääntyä. Nyt tais mennä 2,5h koko pätkään. Eli selvästi verkkaisempi vauhti.

Rautulammella odotti upea näky. Odotin useita telttoja ja maastopyöräilijöitä, mutta saapuessani siellä ei ollut ketään. Ilma oli tyyni ja selkeä ja tulipaikalla odotti pieni tuli valmiina. Upeaa.

Kaikki valmiina.

Tuvasta tulikin sitten tuttu nuoripari ulos ja jatkoivat matkaa. Kohta saapui myös pyöräilijöitä. Sekä yksi vanhempi vaeltaja, joka oli reissussa lähempänä 80 vuotta olevan kaverinsa kanssa, joka tulisi perästä. Olivat kuulema joskus vaeltaneet neljä viikkoa putkeen, yhdellä välitäydennyksellä. Reipasta.

Voi ja juustot olivat olleet käyttökelvottomia jo hetken tällä reissulla. Metukkaa söin loppuun asti ja se kai oli ok. Leipä"tarvikkeet" olivat siis kuitenkin aika vähissä. Paahdoin ruisleipää ritilällä nuotiolla ja lisäsin metwurstia päälle. Ihan hyvää.

Näitä uusia. Pitäisikö tästä olla jotain mieltä? Rautulampi on niin lähellä reissun alku- tai loppupäätä yleensä että sinänsä sama mitä siinä on. Jos olisi sateista niin tuolla olisi varmasti hyvä lounastella. Ja nyt kun päiväretkeilijöiden ja pyöräilijöiden määrä on lisääntynyt, niin varmaan tämä palvelee ihan hyvin?

Suunnitelmani mukaisesti lähdin nousemaan lammelta luoteeseen ylös kohti Kutturapäitä. Erinomainen ratkaisu. Jyrkän ja pitkän näköinen nousu kartalla oli käytännössä noin 15min. jyrkempää, jonka jälkeen avautui nummimainen erittäin helposti kuljettava laaja alue, josta näkyi tunturit joka suuntaan. Idänkin tunturit erottuivat selkeästi, olin tunnistavinani jonosta Sokostin, Ukselmapään sekä Kuikkapään. Mutta Nattaset näyttivät melkeinpä suuremmilta, olivathan ne lähempänä. Kai.

Tuon tuostakin piti pysähdellä ottamaan kuvia taaksepäin. Vaan eipä niihin kuviin tunnu oikein muuta tarttuvan kuin sitä kaikista lähintä kulkumaastoa, kaukaisia tuntureita vähemmän.

  

Idän tuntureita.

Siitä sitten Luulammille. Olipas helppo suunnistaa kun vasemmalla lännessä näkyi koko ajan hyvinkin selvästi maastosta erottuvat "polut" Luulammille. Eteläisempi n. 7km pitkä ja pohjoisempi n.4km pitkä.

No tässä näkyy jotenkuten se 7km polku tuossa keskellä, Luulammit tulee tästä kuvasta oikealle.

Luulammillakaan ei ollut kuin yksi kaksi henkeä + koira -ryhmä itseni lisäksi. Tulet viimein kuten Kotakönkäälläkin. Alkaahan tämä jo tuntua kropassa...

6. päivä 19.8. perjantai, n.10 km.

Aamulla ylös ja nuotiopaikalle aamupalalle. Vähän kuulumisten vaihtoa, Kuukkelin kohtaloa ja muuta. Olin jo melkein lähdössä kun paikalle saapui innokas vaeltajakaksikko. Toinen oli juuri jäänyt eläkkeelle, vaellus nro 58. menossa. Kokenut vaeltaja vetaisi nopeasti kartan rinkasta kun mainitsin jonkin paikan nimeltä. Paikkoja, reittejä ja kokemuksia vertaillessa meni vielä tovi ennen kuin pääsin lähtemään. Puilakkakuru ei ollut konkarille tuttu. Itselläni paha paha puute Vongoiva ja Tahvontupa. Molemmat tänään tapaamani iäkkäämmät vaeltajat olivat käyneet lähes kaikilla puiston tuvilla. Siinä on saanut jo kulkea, muutama sijoittuu sen verran syrjempään kyllä, että monenlaista vaellusta saa "suorittaa" ennen kuin kaikki olisi plakkarissa. 

Rumakurun vanhan ja uuden kämpän ohi, pidempi turinointi saksalaispariskunnan kanssa. Kuulema Saksassa kansallispuistoissa nimenomaan kiellettyä yöpyä - eli täysin päinvastainen meininki kuin täällä. Aika paljon sähköpyöräilijöitä tuli vastaan, ihan hyvänoloinen reitti kyllä siihen puuhaan lähteä Saariselältä ja pyöräillä Luulammille vaikkapa.

Lopussa reittivalinta vei vielä aavistuksen korkeammalle tunturiin ennen pudottautumista alas, sama polku joka alussa näkyi. Vastaan alkoi tulla motoristeja Jänkhällä jytisee -tapahtumasta (n.2000 motoristia Saariselällä), yksi nosti hattua kun kuuli reitistä, hah! Aurora-tuvalla oli porukkaa istumassa iltaa. Maali. Saunaan. Syömään. Yhteyksiä. Ei unta helposti jostain syystä. Mutta enää ei tarvinnut miettiä mistä vettä ja mistä auringon suojaa.

Hyvä reissu kyllä. Tavoitteena olleet uudet paikat nähty, bonuksena Kutturapäiden ylänkö jota kautta menen kyllä jatkossakin kun siellä päin liikun. Esim. Kiilopäiltä aloittaen, sinne ylös ja sitä kautta Lankopäälle jne. Kuumuuden lisäksi ei muita haasteita, rakkoja, hävikkiä tai muuta rikkoutumisia. Keskustelujen perusteella ja muutenkin seuraavaksi UKK-puiston vaellukseksi on nyt mielessä muodostunut: Raja-Jooseppi - Anteri - Vongoiva/Tahvontupa ja sama takaisin. Ainoa vaan että tähän pitäisi olla sitten seitsemän päivää käytettävissä. Täytyy haalia ne jostain kasaan. Sitä ennen kuitenkin varmaan edessä Stora Sjöfalletin seudun kalastusreissu, pitkään listalla ollut Otertinden Mannfjelletin huipulta katsottuna sekä eräitä päiväretkiä UKK:ssa + Nattaset.