Kesäkuinen vaellus UKK-puistossa 2024

 

Tänä vuonna järjestin asiat niin, että olisi mahdollisuus kahteen vaellukseen. Perinteisempi elokuun puolivälin vaellus, ja nyt kokeiluna myös parin vuoden takainen konkarin vinkki: reissuun kesäkuun alusta siten, että ennen kuin hyttyset tulevat, mutta sopivasti lumien sulamisen jälkeen niin että vedet eivät enää olisi niin korkealla. Varasin kesäkuun toisen viikon lomaa. Kesä tuli tänä vuonna Lappiin hieman normaalia aiemmin, joten hyttysten kannalta olimme lopulta viikon "myöhässä".

Olin alun perin tälle vaellukselle lähdössä yksin. Sillä olin suunnitellut lähdön Kiilopäältä, ja kaukaisin piste Pälkkimäojan laavu. Ajatuksena oli käydä 13 vuoden tauon jälkeen Suomunruoktulla, kulkea omia polkuja Kotakönkäälle, tsekata Padagova josta ei kovin tuoreita muistikuvia, nousta tämän jälkeen Joukhaispäälle sekä Lupukkapäälle. Sieltä sitten Pälkkimäojan laavulle, jota ei yhytetty 2020. Luirolle saunaan, ehkä Sokostin huiputus, ja poistuminen Kaavitsalampien sekä Kutturapään ylängön kautta. Käytännössä reissu noudattelikin lähestulkoon täysin tätä suunniteltua kaavaa. Yksinvaellus tämä ei kuitenkaan ollut, mukaan lähti yksi kaveri, koiria ei tällä reissulla ollut.

Kyseisen kaverin kanssa olen käynyt puistossa kahdesti: 2011 perinteinen Luirojärven kierros sekä 2020 pidennetty versio kierroksesta käyden mennessä Kopsusjärvellä ja palatessa Lupukkalammella ja sieltä sitten ylänköreittiä Porttikoskella ja poistuminen Lankojärven ja Luulammen kautta. Nyt oli ajatuksena "näyttää" kaverille Kotaköngäs, jossa ei ollut käynyt, sekä tehdä tosiaan visiitti Suomunruoktulle tuota 2011 reissua muistellen.

Hommasin uuden rinkan tälle kesälle. Tähän saakka olen kantanut Savotan 906:sta noin parikymmentä vuotta, ja aikoinaan sen käyttöön ottaessani se oli jo vaimon partioreissuilla käyttämä. Siinä alkoi olla monenlaista kremppaa ja muutenkin kun tuli mahdollisuus tarttua tarjoukseen noin kiloa kevyemmästä isosta rinkasta niin tartuin tuumasta toimeen. Lundhags Saruk Pro 90 lähti mukaan ja osoittautui tosi hyväksi. Vaikka painoa on aina ollut se noin 25kg, niin Savotta on istunut niin hyvin selkään että siinä ei ole ollut ongelmaa. No, eipä ollut tässä Lundhagsissakaan, ja tuntui että se oli selvästi mukavampi nostaa selkään ja laskea alas.

Päivä 0. Lähdimme etelästä junalla kohtia Kemiä, josta saimme auton käyttöön. Junamatka oli halpa kun lähdimme kuuden maissa aamulla liikkeelle. Ruokaostokset tekisimme Rovaniemellä seuraavana päivänä pääosin. Kemistä kävin hakemasa pullon VS Meukow konjakkia mukaan, osoittautui kyllä hyväksi valinnaksi sittemmin. Päätimme yrittää noin kello kahdeksan lähtöä, jotta olisimme ajoissa. Vieläkään en näemmä osaa suunnitella reissuja siten, että jos on 6 päivää aikaa vaeltaa, niin se ensimmäinen päivä ei ole täysi päivä, jos pääsemme baanalle vasta noin 15 tai 16 aikaan... No, toisaalta, jos ensimmäisen päivän etappi olisi vain puolen päivän matka, emme pääsisi niin pitkälle...

Päivä 1. Sunnuntai 9.6. Kiilopää - Suomunruoktu. Noin 14 km. Rinkkojen punnaus, molemmilla 23kg ja teltan kanssa toisella 25kg. Kaverilla sekä kumpparit että vaelluskengät mukana, toiset siis jalassa. Baanalle. Muistikuvissa oli, että oltaisiin pikaisesti Niilanpään kohdilla. No, tavallaan. Sai sinnekin tallustaa. Ihan suoraan ei ajateltu kaikista kuljetuinta reittiä kulkea, vaan otettiin polku vasemmalle ennen kuin varsinainen kuljetumpi reitti sinne kulkisi. Eli siis tultiin Suomun latvoille "takaa". Hetkeksi erottiin eri reiteille ja näköyhteyskin katkesi. Yhytimme toisemme ja polun, ja jonkin ajan kuluttua oltiinkin jo Suomunlatvan laavulla. Uutta maisemaa oli nähty kumminkin jo heti alkuun.

Laavulla oli pari partiolais-taustaista naista, jotka kertoivat heitä (partiolaisia) olevan noin 30 hengen seurueen puistossa, valtaosa oli mennyt jo edeltä. Eräs yksinvaeltaja tuoreen oloisissa kamppessa istahti nuotiolle myös, hän alkoi jutella villiyrttien ja koivunlehtien syömisestä mikäli ruoat loppuu ja kun kertoi jättäneensä ea-pakkauksen pois varmistimme että itse ea-tarvikkeita kuitenkin oli mukana.

Kello oli jo jonkun verran, joten ensimmäiseksi illaksi varattu makkarapaketti ja yksi olut tuhottiin jo tässä. Sen jälkeen jatkoimme matkaa. Päätimme ottaa heti joen itäpuoleisen reitin, jotta vältymme ylitykseltä tuvan kohdalla. Ylitimme suoalueen, hyttysiä alkoi olla jo jonkun verran. Sitten pätkittiin Suomunruoktulle, perillä oltiin noin kahdentoista aikaan. Mutta yöttömän yön aurinko paistoi hienosti ja istuimme vielä jonnekin puoli kahteen saakka iltapaloja nauttimassa kunnes päätimme, että on mentävä yöpuulle, emme tule saamaan luonnolta merkkejä yön saapumisesta... Paikalla oli aiemmin mainittu iso partioporukka, mutta kaikki tuntuivat mahtuvan alueelle, telttapaikkoja oli kymmeniä.

Vuodelta 2011 oli muisto paikasta, että paikalla oli lisäksemme yksi pariskunta, joista toinen kävi meidän porukan kalastajan kanssa kalalla ja oli pimeää. Koirani söi kalat salakalavasti. Siitä on toinen blogipostaus. Nyt ei ollut pimeää ja porukkaa oli paljon enemmän.

Myöhemmin yöllä (!) paikalle oli tullut aika lähelle viereemme vielä 4 hengen packraft-seurue, joita porisutimme aamulla. Lainavehkeillä olivat liikkeellä, noin 5km olivat pystyneet tulemaan Kiilopään suunnasta tähän, vaikka aika matalaa oli ollut. Yksi porukasta oli kalastuksen asiantuntija ammatiltaan. Kerroin pitäväni puiston monipuolisuudesta mainiten joet yhtenä asiana. Hän puolestaan totesi, että mitä enemmän Lapin joilla liikkuu, sitä enemmän ne muistuttavat toisaan, hah! Kerroin, että onneksi Suomujoki lopulta levenee jatkuessaan tästä, hän tuntui kiistävän asian.

2. päivä. Maanantai 10.6. Suomunruoktu - Kotaköngäs - Padagova. Noin 12km.

Aika hidas aamu. Jatkoimme matkaa. Alkoi hieman sadella. Kuuromaisia olivat. Kaveri viritteli sadekamoja. Ei aikaakaan kun olimme Salonlammen laavulla. Sade yltyi. Laittelin ruokaa laavun suojassa, paikalla oli myös partiolaisia. Siinä meni sitten kaikkiaan parisen tuntia ja laavu oli aika täynnä, satoi jo kunnolla. Sateen loputtua jatkoimme matkaa omia polkuja Kotakönkäälle. Tätä pätkää olen monesti kartoista katsellut ja pohtinut maastoa. Alussa se oli vähän hankalampaa, mutta sittemmin jatkui tosi mukavassa kangasmaastossa joen vartta hieman jokea ylempänä. 

Matkalla Kotakönkäälle.

Kotakönkäällä oli 21 rippikoululaisen ja vetäjän porukka laavulla. Painuttiin uimaan, taikka siis pulahtamaan siitä hienosta paikasta, jonka monet paikalla käyneet tietävät. 

Könkään vesiä sillalta.

Pikku kahvien keittelyt jne., mutta hyttysmäärän yltyessä jatkoimme vielä matkaa suunnitellusti Padagovalle. Kilsat alkoivat jo vähän tuntua jaloissa.

Kesäillassa Padagova näytti hienolta, jotenkin muistin paikan pienenä ja metsäisenä, ei ollut kumpaakaan. Toki harvaa metsää ympärillä, mutta myös hieno joentöyräs vierellä. Jotain maapuuta ja muuta oli koottu tulipaikalle, pienet kynsitulet laitettiin ja sitten pehkuihin. Epävirallisessa kyltissä oli hämmentävän oloinen ohje vedenhakuun. En muista sitä enää ulkoa, mutta jotenkin siitä sai sellaisen kuvan, ettei pitäisi mennä "rantaan, koska se upottaa, vaan hakea 100m päästä" alempaa vettä. Vähän matkan päässä oli lampi, mutta sinne oli ainakin 150 metriä, enkä ymmärrä miksi kukaan hakisi sieltä vettä kun ihan vieressä alhaalla n.20m päässä oli virtaava joki. Puhuttiinko kyltissä siis tämän joen rannasta? (englannin kielisessä versiossa mainittiin lake). 100m alempana ei ollut sen kummempaa. Otimme tietty joesta. Ehkäpä kyltti oli siirretty lammen läheltä, tiedä häntä...

3. päivä tiistai 11.6. Padagova - Paasjoen tulipaikka - Joukhaispään huippu - Pälkkimäojan laavu. Noin 13,5km.

Tiedossa oli pitkähkö päivä. Tarkoituksena haikata ensin 4km, jonka jälkee alkaisi tuntematon nousuosuus Joukhaispään ja Lupukkapään päälle. Lähdimme kävelemään ja matka Paasjoen tulipaikalle meni nopeasti. Paussi siinä ja vähän ylityspaikan katselua. Ei mikään ihmeellinen, mutten mielelläni ottanut kenkiä pois, joten kaveri vei kumpparit jalassa rinkan toiselle puolelle ja itse taiteilin ilman rinkkaa kaatuneiden kelojen päällä toiselle puolelle. 

Kartan mukaan ylöspäin kohti Joukhaispäätä lähtisi pieni polun alku ennen katoamistaan puronmyötäisesti. Piti vaan yhyttää oikea puro. Pari niitä siinä oli, ja lopulta käveltiin ohi. Oikea olisi ilmeisesti ollut se, joka näytti päättyvän pikaisesti, mutta olisi ilmeisesti ylempänä sitten jatkunutkin. No, lähdimme kompassisuunnalla ylöspäin. Joen toisella puolella näkyi Luirojärveltä palaajia pari porukkaa.

Matka kesti. Hyttysiä oli taas. Puuttoman raja oli kaukana. Paussia. Tällä reissulla oli tavallista vähemmän niin sanottua pääruokaa mukana ja ratkaisu tuntui toimivan. Aiemmin olen vaelluskavereille aina huomauttanut siitä, että pidettäisiin jossain määrin kiinni jonkinlaisista edes suuntaa-antavista lounas- ja päivällisajoista, jottei tulisi paahdettua koko päivää syömättä leiriin. Käytännössä tämä on sitten tarkoittanut retkiruokapusseja 2 krt päivässä. Kalorimäärältäänhän tuollakin ratkaisulla jää huomattavan kauas päivän kulutuksesta, mutta saapahan nyt jotain. Kumminkin aiemmilla reissuilla a) ei ole kyllä lounasaikaan monestikaan niin nälkä vielä ollut että kokonainen pussi nyt varsinaisesti maistuisi, vaikka niitä on sitten syötykin. Ja b) ovat aika kalliita. 8-9 euroa ei nyt nii paha ole, mutta kun niitä on kaksi per päivä ja sen kertoo sitten kuudella... Siispä nyt oli mukana lähinnä parin euron pastapusseja, periaatteessa kahdelle tarkoitettuja, mutta vaelluksella aika vajaaksi jää jos sitä annostusta noudattaa. Yksin taas aika paljon syötävää. Jotenkin sitten sumplittii lopulta reissu niin, että päivisin nuudelia + härkäpapu-herne -suikalaita ja joinain iltoina pastapussi, ei edes kaikkina. Aamut ja illat perinteisesti leipää + metukkaa + juusto, aamulla myös tuunattua puuroa ja illalla teetä + rommia/konjakkia. Patukoita.

Puuttoman raja lopulta saavutettiin. Upeat maisemat avautuivat. Aivan Joukhaispäällä oli pieni tuulensuoja kivien takana ja keitettiin siinä kahvit. Hyttyset seurasivat sinne asti, uskomatonta. Ei toki sitten enää siinä aivan huipulla kun seisoskeli. Mutta. Jos oli taannoin Anteripäällä upea kahvipaikka nii paljon ei häviä kyllä tämäkään. Yksi hienoimmista paikoista mitä vaelluksella käynyt, ei välttämättä kuvista välity, mutta sen kapuamisen jälkeen ja aiemmin tuntematon paikka, ikään kuin jyrkänteen rinteella. Hieno hetki!

Joukhaispäällä. Luirojärvi edessä alhaalla.

Tummia pilviä alkoi kerääntyä taivaalle. Eri suunnissa näkyi sadetta. Kastuimme jo hieman kamoja kasatessamme. Alkoi tulla vähän enemmänkin vettä ja päätimme jättää Lupukkapään huiputuksen väliin, semminkin kun maisemat avautuivat näin upeasti jo tästä.

Pilvet tummenevat Pikku Luirojärven yllä.

Tähtäsimme alas "jostain". Parin puron välistä kohti Pikku Luirojärveä oli tarkoitus. No, ei nyt ihan niin osuttu mutta melkein. Paussilla utelias Kiiruna käveli suoraan luoksemme aivan kuin kesy koira. Jäi kaverin maahan laskemien tavaroiden viereen hengailemaan ja oli koko paussin ajan, noin 10min. siinä. Ei sanonut mitään, päätään käänteli, muttei muuten liikkunut. Hiljainen tarkkailu noin 4 metriä meistä jatkui siis koko paussin ajan. Myös kuukkelin näimme taas tälläkin reissulla, mutte nyt en enää tarkemmin muista missä. Ehkä Luirojärvellä kuten viimeksi?

Sitten taas alaspäin, mietittiin että vaikka Pikku Luirojärven rannat näyttävät soisilta, emme jaksa lähteä erikseen kiertämään pohjoisesta polulle vaan mennä suoraan. Laskeutuessamme yhä alemmas pusikkoon oli jo pakko lainata hetkeksi kaverin hyttysverkkoa. Myrkkyjen kanssa en ole värkännyt vuosiin ja elokuisilla reissuilla on voinu yleensä mennä "kunhan ei vaan välitä niistä" -asenteella, mutta nyt niitä oli jo aika paljon. Pätkä polulle oli aika ryteikköä ja tuntui kestävän pitkään.

Pälkkimäojan laavu saavutettiin ja teltta pystytettiin melko kovassa hyttyspilvessä. Teltassa ne kuitenkin lähinnä hakkaavat kattoa, pyrkivät valkoisessa teltassa valoa kohden, joten enää niistä ei ollut haittaa. Ruoat laitettiin MSR Hubba Tour 3:sen supertilavassa absidissa ja samalla tuli kumottua yksi stout joka pienessä tölkissä tänne saakka kulki. Joskus ne ei maistu näillä reissuilla uupuneina mutta nyt maistui. Tosiaan tällä laavulla eka kerta. Jotenkin olin käsittänyt kartoista, sekä niissä olevista laavu-ikoneista (joista ei tietenkään pitäis päätellä mitään), että laavu olisi Apujoukkojenvaaran rinteessä ja suunta pohjoiseen päin. No näinhän ei ole, ja senhän näkee kun karttaa tarkemmin katsoo. Siinä on Pälkkimäoja välissä, laavu on sen pohjoispuolella, taikka luoteeseen siitä jos tarkkoja ollaan, ja sen suunta on päinvastainen kuin kuvittelin.

4. päivä, keskiviikko 12.6. Pälkkimäojan laavu - Luirojärvelle. Noin 6 km.

Iisi päivä. Pätkittiin Luirojärvelle Raappanan kammin kautta. Poromiesten kylän läpi. Luirojärvellä ei ollut ennakoitua väestöryntäystä. Kuuleman mukaan peräti noin sata henkilöä olisi ollut edellispäivänä; useita partiolippukuntia. Niin, ei kai siinä mitään. Toisaalta mietityttää kun näissä on "infra" rakennettu tietyllä tavalla, että onko sitten tarkoituksenmukaista noin suurilla porukoilla tulla paikalla. Kiellettyähän se ei ole, mutta väkisinkinhän siinä sen infran sitten itselleen varaa. No, vaelluksella mitään infraa tietenkään kukaan varsinaisesti tarvitse. Mutta siis tulipaikat, wc:t ja sauna, kerran ne nyt täällä on, ja niitä ihmiset käyttävät, niin onko 100% ok tulla sadan ihmisen ryppäällä paikalle? Vois sitä ainakin miettiä lähtiessä.

Matkalla järvelle tuli vastaan pari herrasmiestä, jotka olivat käyneet päiväreissulla Sokostilla. Leiripaikkansa huomattavan kaukana järvestä, pienen lammen rannalla. He olivat aloittaneet reissunsa toisen pojalta saamalla autokyydillä Orposen laavulle, josta soita pitkin Karapuljulle ja niin edelleen. Toinen kaveri oli muistellut, että siellä olisi ollut pitkospuut, ei ollut ollut... 

Saunassa urheilullisten nuorten miesten porukka joka nähtiin myöhemmin myös Panimo Pubissa ihmettelemässä paikallista karaoke-menoa. Olivat tunturirallia kuuleman mukaan vetäneet, eli huiputuksia toisensa perään. Löylyt maistuivat, pari kertaa uimassa. Löylyjen jälkeen laastaria tuli pyytelemään kaveri, joka oli juossut polkujuoksua 10kg rinkan kanssa päivässä paikalle. 8 päivää olisi vielä jäljellä vaan rakkoa pukkas jo. 

Istuttiin tulilla mukava ja pitkä ilta yhden pariskunnan ja yhden yksinvaeltajan kanssa. Molemmilla oli käytössään Garmin InReach, josta olen kuullut paljon puhuttavan. Noin 300e hankintahinta + reilun kuuloinen kuukausimaksu ei nyt kumminkaan innosta. Lähinnä yksinvaelluksella varmaan olisi hyvä. Toisaalta mietittiin kaverin kanssa, että mikä tai mitkä olisivat edes ne teoreettisesti mahdolliset skenaatiot, joissa sitä tarvitsisi? Mikäli jalan loukkaisi, niin sauvojen (jotka minulla nykyään aina mukana) avulla kyllä pääsisi könkkäämällä pois puistosta. Jos käden, sama homma. Jos taas graavimpi onnettomuus päätä loukaten, vaellukset vois olla sitten siinä, eikä välttämässä olisi sitten painamassa sitten sitä SOS-nappulaa. Ainoa vaihtoehto mikä keksittiin olisi äkillinen korkea kuume... Mutta teoriassa silloinkin voisi leiriytyä ja ottaa särkylääkettä jne. Ehkäpä kuitenkin jokin sellainen, nopea kova sairastuminen vähän kauempana asutuksesta voisi tulla kyseeseen evakuointi-syynä. Muistelen, että 2011 haettiin noin 13v poika pois Luirojärveltä helikopterilla koska oli noussut kuumetta Sokostin huiputuksen jälkeen.

Joukhaispää oikealla, siellä juotiin kahvit ylhäällä edellispäivänä.

5. päivä, 13.6. Luirojärvi - Kaavitsalammit - Lankojärvi. Noin 21km.

Luirojärveltä lähdettiin alkumatka yhtäaikaa yksinvaeltajan kanssa ylitykselle kunnes hän jatkoi Tuiskukurulle ja me tähtäsimme pohjoiseen pienen matkaa, kunnes Kaavitsalampia kohti lähtevä polku yhytettiin. Matka taittui auringossa. Huvittava ja toisaalta hieno tapahtuma oli kun kaverin kännykkä rupes yhtäkkiä saamaan yhteyksiä, ja jatkoi päiviä sitten kesken jäänyttä soittoa: Dawid Bowien Sorrow-kappale rupesi soimaan kun oltiin auringoisella ylängöllä hienoissa maisemissa eikä ketään missään. Musiikki ei noin yleensä ottaen näille reissuille kuulu vaikka muuten tuleekin kuunneltua paljon musiikkia, ja vene- ja mökkireissulla kaiutin on mukana. Nyt tuo kumminkin sopi aivan täydellisesti tilanteeseen. 

Kaavitsalampien kautta en ollut ennen kulkenut, olihanhan se ihan hieno reitti, ja varmasti voitti puhkikuljetut polut alempana. Ylemmällä lammella oli vielä hyttystä jonkun verran ja oli sitä alemmallakin, mutta sinne jäätiin pitämään vähän pidempää taukoa sitten kuitenkin.

Tauko alemmalla lammella.

Matka jatkui kohti Paasjoen tulipaikkaa. Pikku stiplaus purojen yhtymäkohdissa mutta nopeasti huomattiin että vedet virtaa nyt väärään suuntaan... Paasjoen paikalta se jo aiemmin kertaalleen kuljettu 4km Padagovalle alkoi käydä allekirjoittaneen voimille. Useamman tauon jälkeen Padagova taas yhytettiin. Palovanganjoen ylityksestä ei ollut oikein tietoa, periaatteessa mietittiin, että olis voinu jo aiemmin idemmästä ylittää ennen kuin Padagovan kohdalla jo melkoista kuohua kallioiden välissä, mutta yksinvaeltaja vinkkas, että lähempänä yhtymäkohtaa Suomujokeen on hyviä paikkoja - niin kuin olikin, ei edes syvää. Lisäksi joen vastaranta ei näyttänyt houkuttelevalta maastolta kävellä tässä vaiheessa päivää. Siltaahan tässä ei ole ollut vuosiin vaikka monissa hiemankaan vanhemmissa kartoissa niin lukee. Kerran kuljettiin lankkuja pitkin tästä yli, tais olla 2019...

Etsiskelin pitkään, aivan liian pitkään, väylää josta olisin voinut kuivin jaloin kiveltä kivelle ylittää joen, sellaista löytämättä. Ei muuta kuin kengät pois toisen kerran reissulla ylityksen vuoksi (ensimmäinen oli se pieni ylitys kun Luirojärveltä lähdetään) ja kamavälppäystä taas kumppari-kaverin odotellessa. Sitten pohjoiseen, polku nousee ylös kallioille ja maisemat erittäin hyvät alas Suomujoelle.

Tulimme Lankojärven ylityspaikalle. Vettä oli vähän enemmän kuin viimeksi 2020 elokuussa yksin tästä mennessäni. Kumpparimies kävi kokeilemassa mutta ei riittänyt varsi. Ylitin sauvojen kanssa ja palasin tuomaan sauvat ilman rinkkaa ja samalla pari muuta puusauvaa muille ylittäjille, sillä niitä oli kymmenisen toisella puolella mutta toisella puolen ei yhtään. Vettä oli puoleen reiteen. Sitten hieman vielä suunnistelua polkujen kanssa ennen kuin Lankojärven tuvalla. Matkalla mm. Salonojan tulipaikka, jossa pieni puuvaja, jossa pari vuotta aiemmin helteisellä yksinvaellukselle pidättelin auringonpaistetta lounasta syöden..

Lankojärvellä istuttiin tulilla iltaa ja laitettin ruokia, jotain pientä. Tulille saapui hiljaisempi yksinvaeltaja, joka oli tullut Sarviojalta "metsien läpi", mitä tämä sitten tarkoittikaan. Menomatkalla oli kulkenut niin ikään metsien läpi Suomuonruoktulta Karapuljulle jne. Mielenkiintoista.

6. päivä. Lankojärvi - Kutturapäät - Kiilopää, noin 18km.

Lankojärvellä herättiin "ajoissa", jotta päästiin "ajoissa" liikkeelle. Ajatuksena oli nousta karttaan merkittyä polun tynkää ylös ja tsekkaamaan Lankopään kupeessa oleva lampi, jota olen monesti kartoista katsellut joko ensimmäisen tai viimeisen yön paikkana. Ajatus oli sitten kulkea ylänköreittiä  Kutturapäiden suuntaan ja aina Kiilopäälle välttäen puhkikuljetut polut alempana. Emme kuitenkaan nähneet polkua. Karttaa tiiraillessamme edellisillan yksinvaeltaja otti meidät kiinni, vaihdettii pari sanaa, hän tuumi, että olisimme ohittaneet jo ko. kohdan, ja oli itse nousemassa seuraavaa puronvartta ylös ylängöille. Se oli kieltämättä ihan järki-ratkaisu, sillä sieltä lammelta olisi pitänyt tulla sitten alas jonkun verran taas, eli ns. turhaa nousua olisi sisältänyt se reitti. Hän sitten todella jatkoi metsien läpi, selvästi suoralla suunnalla oli liikkeellä. Me seurasimme puroa ylös. Ei ollut ihan lyhyen tuntuinen pätkä tämä.

Reitti kaunistui ylöspäin edetessään, puronvarsi ei myöskään ollut läheskään niin ryteikkö kun olisi ajatellut. Sen sijaan koko ylänköpatikka ei ollut niin kevyt kuin olin ajetellut sen olevan sillä kokemuksella, joka yksinvaellukselta oli pari vuotta aiemmin kun nousin vartissa Rautulammelta ylös ja pätkin siellä jonkin aikaa Luulammelle. Ylämäkeä tuntui olevan enempi vähempi koko matka Kutturapäiden takaa. 

Vielä sitä oli vähän siellä täällä.

Maisemat Kutturapäiden jälkeen Kiilopään rinteisiin sekä sitä vastapäätä olivat jälleen upeat auringonpaisteessa. Kiilopää näytti olevan kaukana, mutta kyllä se sieltä sitten myös melkoista vauhtia läheni.

Viisto alaspäin kulkeminen kohti "Luulammen reittiä" kesti ja taukoja pidettiin. Oikaistiin yksin polkujen kulma omaa reittiä ja pian oltiin Luulammen reitillä (se 7km reitti) kohti Kiilopäätä. Hyvin kivinen, leveä ja puhkikuljettu reitti. Loppu oli sitten historiaa, kävely maaliin.

Maalissa rinkat painoivat 17kg teltan kanssa ja toinen 16 kg ilman. Tuntuivat kyllä ihan yhtä raskailta kuin lähtiessä (tosin silloin ei tuntunut mitenkään erityisen raskaalta). 

Hyvä reissu. Ens kerralla lyhyemmät päivämatkat aloitus- ja lopetuspäiviin.

Tällä reissulla toimi, ja siten myös ens kerralla mukaan: kuivattua mangoa, VS Meukowia ja anjosvifileitä.