Kevätvaellus Muotkalla kesäkuussa 2025

Tänä vuonna kesä tuli myöhään Lappiin. Viime vuonna oltiin UKK:ssä normaalin elokuun puolivälin lisäksi myös kesäkuun toisella viikolla, mutta se oli siinä mielessä liian myöhään, että sääskiä oli jo aika lailla. Tänä vuonna ajateltiin sitten mennä jo kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Näin myös varailtiin lomat etukäteen. Sittemmin kohteeksi valikoitui kolmen valtakunnan vaellus, eli lähtö Kilpisjärveltä ja käynti Barraksella ja Pältsalle, tai ehkä Moskkugaissilla. Kävipä kuitenkin niin, että moneen vuoteen ei ilmeisesti ollut ollut yhtä paljon, tai yhtä myöhään yhtä paljon lunta Kilpisjärvellä kuin tänä vuonna. Ainakaan 8 vuoteen mitä tilastoja taaksepäin selailin.

Jossain kohtaa kun lumen syvyyksiä seurailtiin pitkin kevättä päätettiin, että otetaan plan beeksi Muotka. Postipolkun läpikulkua suunniteltiin, mutta toisaalta Tirron pään suot ei ehkä niin hyvä idea. 2009 käytiin Muotkan Ruoktulta lähtien Peltojärvellä, joten nyt voitaisiin lähteä luoteesta, joko Karigasniemeltä tai Sulaojan parkkiksen kohdalta, eli Destian montulta. Lumet eivät tosiaan meinanneet sulaa, vielä kolme viikkoa ennen lähtöä, muistaakseni, oli 50cm lunta Muotkallakin. 

Sattumoisin näin vapun aikaa retkeillessä Leivonmäellä kahden nuoren miehen koplan, heillä oli kotateltta ja kamiina, yhteispaino jotain... tosi vähän. Tästä sain sitten idean, että jos kerran kelit ovat ei-niin-kesäiset Muotkalla kesäkuun alussa ja luntakin vielä näyttäis olevan, että pitäisikö tässä ihan koulukuntaa vaihtaa. Asiaa tutkittiin monelta kantilta, ja selviteltiin erinäisiä näkökulmia ja vaihtoehtoja, ja lopputuloksena oli se, että 3.6. oltiin kotateltan ja kamiinan kanssa Destian montulla tekemässä lähtöä.

Destian monttu. Kuva tosin maaliintulosta.

2.6. 2025, maanantai

Kuuden maissa aamulla hyppäsin junaan Järvenpäässä, kaveri tuli Oulunkylän suunnalta kamiina mukanaan. Tilattiin Erikoistukusta. Hilppeineen noin 3kg. Pitihän siihen sitten kuitenkin palonkestävä alusmatto tilata, sekä lisärenkaita rullapiippuun, klemmari lisäkiinnitykseen sekä häkämittari. Että vähän suunniteltua enemmän. Kotateltta löytyi torista Kemistä. Se nähtäisiin vasta siellä. Sitä varten hommattiin myös alusmatto, "lattia". Paino noin 500g, joten tätä piti kyllä miettiä, mutta ajateltiin, että jos maa on märkänä siellä hiljattain sulaneesta lumesta, niin kyllähän tämä aika hyvä olisi, niin kuin olikin.

Lumiseuranta näytti jo nollaa senttimetriä Muotkalle, todella nopeasti viimeisen viikon aikana suli. Mutta Facebookin eri ryhmien kuvat alueelta, sekä kelikamerat kertoivat toista tarinaa, kyllä siellä sitä vielä oli. 

Kemissä oltiin iltapäivästä, vähän sukulointia ja ensimmäistä kertaa kamiinan testaus teltan kanssa, joka oli siis Kemissä. Piipun rullaus meni suht ok. Mutta sen kiinnittäminen kamiinaan sekä tässä, että koko loppureissun, oli ehkä se haastavin homma, vaikka ei nyt liian, mutta kuitenkin. Sitä kun siinä pyöriteltiin, niin hakaset, jotka kiinnittävät sen kaminaan, vähän liikahtivat ja yhdessä kohtaa koko piippu lähti irti. Tuuli jonkun verran. Tämä ei vaikuttanut hyvältä. Mutta hyvä että testattiin. Kolme parannusehdotusta: klemmari aivan piipun juureen, ja setin mukana tullut kiinnike vasta sen ylle, isot kivet kamiinan molemmin puolin, sekä teltan virittäminen kireälle erityisesti piipun kohdalta ja vastapuolelta. Sitten yö Kemissä ja aamulla autolla kohti pohjoista.

3.6. tiistai n. 3km

Yleensä on pystynyt viikon lomaa edeltävän viikonlopun yhdistämään samaan pakettiin, mutta nyt oli koulujen loppumista sun muuta, joten tämä setti jää nyt hieman lyhyemmäksi, tosin seuraavan viikon maanantai vielä lomaa. Ajeltiin ylös. Sodankylässä lounasta. Saariselällä piipahdettiin sen verran, että nähtiin siellä olevan monenlaista remonttia menossa. Kauden avausta varmaan valmisteltiin monessa paikkaa. Vielä 2h siitä matkaa, aika kauas ollaan menossa.

Kuuden maissa montulla. Keli ok. Kerrankin järkevästi suunniteltu aloitus, eli 3km Karigasjoen varteen ja kotateltta siihen, ei ahnehdita eka päivälle. Helppo pätkä ja joen ylitys. Kaverilla vähän kamoja hukassa, huomas illalla ja aikoi vielä seuraavana aamuna hakasta ne ennen taipaleelle lähtöä. Kotateltta pystyyn, erittäin helppo yhdellä keskisalolla pystyttää, sekään ei edes tule kiinni mitenkään. Kamiinan kanssa välppäys ei sekään paha. Näppärästi se meni kasaan ja rullapiipun kokoaminen aivan ensimmäisen kerran jälkeen onnistui myös nätisti. "Metalli muistaa", sanotaan. Sehän suorastaan hyppäs muotoonsa kun sen avas paketista eka rullauksen jälkeen. 

Karigasjoen rannalla.

Melko pitkä tuo piippu, 2,5 metriä. Sitä vois, ja kannattais lyhentää. Ettei tuulessa tule ongelmia. Toisaalta kun tuo pituus näytti takaavan sen, että se myös vetää erinomaisesti, ei kertaakaan tullut savuja sisään, niin eipä viititty alkaa säätämään. Tuuliherkkyyttä puolestaan huomioitiin ekstrakiiloilla ja naruilla, joilla viritettiin kangas piipun ympäriltä tiukalle, ja vastaavasti suora vastaveto myös toiselle puolelle. Sekä lisäklemmarilla piipun juureen.

4.6. keskiviikko, n. 18-19 km

Tällä reissulla oli tarkoitus ottaa sikäli vähän rennommin, että kun kamiinakin on, niin ehkä ei niin kiire aamuisin baanalle. Vaan pikku tulet siihen ja iisisti aamupalaa ja näin. Tälleen sitten tehtiinkin. Ja kun lisäksi kaveri lähti hakemaan niitä kamojaan autolta, niin kello oli yli yhden iltapäivästä kun kamat oli kasassa ja päästiin liikkeelle. Koska nyt oli kyseessä tällainen vähän lyhyempi kokonaisreitti, en ollut edes tullut katsoneeksi tarkalleen montako kilometriä päivän patikka Stuorraäytsin tuvalle, tai kanjonille edes, olisi. Osin siksi kun pitkään suunniteltiin lähtevämme rundia toiseen suuntaan, kammin kautta. Viime hetkellä päätettiin kuitenkin toisin. Tästä tulikin sitten pitkä päivä.

Alun kilometrit näytti ruskealta ja harmaalta. Täällä ei todellakaan ollut vielä kesä. Lehtipuissa ei edes silmuja, ja lunta siellä täällä. Lauantaina samaa reittiä takastullessa oli jo vihreää. Mietin myös, että olikohan hyvä kohde, ei mitään kovin erikoista näköpiirissä, eikä oikein hienoa jokivartta, puutonta, tai muuta hienoa. 5 päivää myöhemmin olin aivan eri mieltä, upeaa maastoa.

Märkää.

Suotakin tuli matkan varrelle. Kaveri veteli kumppareilla menemään ja seurasin Lundhagsin kuorikengillä perässä. Päädyinkin sitten muutamaan otteeseen umpikujaan. Vähän hidasta etenemistä. Oishan tämä voinut kokonaisuudessaan kiertää, mutta kauempaa ei nähnyt millainen suo-alue oli kyseessä. Tömpäreitä kun näytti kuitenkin olevan reilusti, niin kuin olikin, mutta niin oli myös vettä. 

Koko päivä käveltiin aika reippaaseen vastatuuleen. Siitäköhän reissun jälkeinen yskä tuli, tiedä häntä. Pidettiin lounasbreikki tarpin alla, kätevää. Ei aurinko niin suoraan porottanut eikä kova tuuli vaivannut sillä hetkellä. Tarppikin painaa sen vajaa 500g (3x3m) ja nyt kun samanpainoinen teltan lattiakin oli mukana sitä miettiä olisiko näitä voinut jotenkin ristiin käyttää. Siis että olisi pelkästään jompikumpi mukana. Mutta tuskinpa tarppi olisi lattiakäyttöä kestänyt. Lattiamatosta puolestaan ehkä olis jonkinlaisen suojan saattanut pystyä virittämään.

Tarppi. Toistaiseksi kulkee vielä mukana.

Lumialueitakin oli. Eipä niistä sitten viitsinyt oikeastaan ollenkaan kulkea kun oli tämänkin näköistä:

Toisesta suunnasta kun tulee niin läpihänhän tuosta humahtaa.

Postipolku pitäis yhyttää kohta. Ja sieltähän se tuli. Kaveri päivitteli kuinka pieni ja huomaamaton. Ja kuinka huomaamaton oli itse asiassa koko lähtö, Destian kuopallehan ei ole minkäänlaista kylttiä tien vieressä, eikä kuopalla sen kummemmin sielläkään. Tämmöistä tietäjät tietää -touhua. 

Vähän alko jo uupelo ottaan valtaa kun jäljellä olis vielä tunturin ylitys, noin 1km ylös ja 2,8 alas. Oisko kello yhdeksän ollu illalla. Vaan siitä se sitten meni. Ylämäet ei ole se pahin osuus vaelluksilla. Alamäetkään ei enää nykyään kun on sauvat. Ehkä sitten suot ja ryteiköt, sekä monotoniset pitkät matkat. Huipulla vähän kuvausta, lunta yhä enemmän siellä täällä. Ihmettelin, miten Norjan suunnassa voi näkyä niin suuria täysin lumipeitteisiä vuoria. Meren rannan vuoret sinne ei näy. Ehkäpä siinä Altaan vievän tien kupeessa jossain sitten tällaisia on, ulkoa ei muista. Isona elementtinä koko alkuretken näkyvissä oli aivan lähtöpaikan pohjoispuolella eli Kevon kanjonin reitin alkupäässä oleva Ailikas-tunturi ja erityisesti Lanka-huippu mastoineen. Samalla myös hyvä viitepiste. 

Jossain korkealla.

Sitten laskeutuminen kanjoniin. Kello oli jo 23. Kanjonin eteläseinällä näytti olevan tosi isoja lumikasoja ja -alueita. Laskeutuminen oli vähän jyrkähköä. Kun saavuttiin kanjonin pohjalle ja mentiin poroaidasta läpi, eli oltiin perillä, kanjonin pohjan leveys yllätti. Melko leveä, ehkä 50 metriä. Siihen mahtui lampea sun muuta. Tarkkailtiin ympäristöä ja tutkailtiin teltan paikkaa. Pikkuisen tuvalle päin nousi kumpareita lampien keskelle, ja näiden päällä oli sekä telttapaikkoja että tulipaikkoja. Aivan mielettömän hienoja, hienoilla paikoilla. Samaan aikaan ison lammen rannalla, molemmin puolin useampi kymmenen metriä nousee kanjonia, ja lisäksi vielä kumpujen päällä, osana samanlaisten toisten paikkojen kokonaisuutta. Huh huh. Varmasti yksiä hienoimpia tulipaikkoja mitä vaelluksilla tullut vastaan. 

Sitten vaan taas kamavälppäystä. Kuten todettu, itse teltta ei ole paha koota, ei liion kamiina. Piipun sovittelussa meni taas hetki, mutta ei sekään paha. Sen sijaan mikäli ei halua valvoa koko yötä kipinävuorossa, on syytä tyhjentää kamiina ennen nukkumaanmenoa. Tämä välppäys ihan loppuillasta tietty sellainen, että vois mielellään jättää väliin. Vaan sepä kylmenee tuollainen pieni kamiina niin nopeasti, että kun poltto on loppunut niin muutaman minuutin kuluttua voi piipusta ottaa jo kädellä kiinni ja irroittaa sen, jota kaveri voi käydä tyhjentämässä kamiinan ulos. Häkämittari oli kyllä mukana mutta varma on aina varmaan. Kaikkiaan siinä sitten kävi sekä "aamun" myöhäisen liikkeelle lähdön, että pitkän matkan seurauksena niin, että kello oli lähempänä kolmea aamuyöllä kun päästiin nukkumaan.

Kamiina pöhisee. Tämä kuva kylläkin ensimmäiseltä yöltä kun paistettiin pannulla makkaraa kamiinan päällä.

 

Leiri- ja tulipaikka upeimmasta päästä mitä on. Tässä kuvaajan takana suurehko lampi ja ilta-aurinkokin näyttäytyi. Vasemmalla virtaava vesi, jonka takana samanlainen kumpare ja toinen tulipaikka. Kanjonin seinät nousee molemminpuolin. 

5.6. torstai, sadepäivä, noin 11-12km

Aamulla tavattiin vaeltajakaksikko kamoja kasatessa, heidän lisäkseen ei sitten muita tällä reissulla tavattukaan. Olivat lenkkareilla ja 15kg rinkoilla liikkeellä. Meillä siis 10kg enemmän per ukko. Tämä mahdollisti heille pidemmät taipaleet, olivat jo Koarvikoddsinkin huiputtaneet. Vähän sitä valittivat, että ultrakevyt telttansa ei ollut tilalla pilattu, jopa sinne meneminen oli ollut vähän vaikeaa. Varottelivat Kiellajoesta, olivat ylitystä etelämpänä koettaneet mutta vyötäröön asti oli vettä. Olivat sitten kiertäneet 2km latvoilta. Tuumasin kuitenkin, että meidän ylityspaikka on ensinäkin aika eri kohdassa ja taitaa vesi siinä kohtaa haarautuakin, ja että olin Muotka-ryhmästä kyllä lukenut jonkun ylittäneen (2h haeskelun jälkeen) siitä parisen päivää sitten. Sitten lähettiin talsimaan pitkin kanjonia kohti Kiellaroaivin kämppää. Eipä juurikaan tullut otettua kuvia tältä pätkältä kun oli vesisadepäivä. Kanjonin pohjalla puro muuttui aina välillä lammeksi ja taas takaisin. Hienoja tulipaikkoja ja taukopaikkoja siellä täällä. 

Vettä satoi useampaan otteeseen, välillä vähemmän, välillä enemmän, ja välillä tauoten. Pikkusen pidempi ruokabreikki ehdittiin pitää melko kuivana.

Sitten alkoi Kiellajoki lähestyä. Ei vaan meinannut millään tulla näkyviin, vaikka joen takainen kumpare näkyi jo pitkään. Kumpareen takana siis Kiellaroaivin tupa, oli tieto, muttei näkyvyyttä. Sitten piti ottaa jo karttaa esiin, että miten päästäisiin sille saarekkeelle, josta oletin ylityksen tehdyn muistinvaraisesti. (Myöhemmin kotona asiaa tarkastellessani huomasin, että Facebookin Muotka-ryhmässä jaettu GPS-käppyrä ylityksestä kartalla olikin eri saarekkeella kuin missä me olimme.)

Aikamme haeskeltua ja kierreltyä vähän vaikeakulkuisessa maastossa löysimme sen saarekkeen, jota etsimme. Joki näytti leveältä, tummalta ja syvältä. Kaveri vaikutti heti siltä, ettei tule tätä rinkan kanssa ylittämään. Kävin kuitenkin kokeilemassa huomatakseni, että puoleen väliin pääsi melko helposti. 6-7 kertaa eri linjaa hakiessa päästin lopulta ilman rinkkaa yli. Vaati kyllä keskittymistä, ei voinut yhtään herpaantua, virtaa oli sen verran. Syvyyttä nivusiin. Eipä siinä järkeä olisi, nähtäisiin lähinnä se tupa (ja kuulemani telttasaunan rakenteet, olisi ollut hauska tarpin kanssa yhyttää... josko jopa löylyyn ois päässyt). Sitten kun vielä reittisuunnitelmamme olisi täältä jo palata autoa kohti kammin kautta, niin joutuisimme ylittämään seuraavana päivänä uudelleen takaisin. Tähän kun lisättiin vielä se, että itse asiassa tömpäre jossa sillä hetkellä olimme, oli laajalti tasainen ja ilta-aurinko paistoi, mitään päätettävää ei oikeastaan enää ollut. Parempi paikka leiriytyä tässä ja nyt kuin joen takana kummun toisella puolen varjossa.

Kiellajoki. Ei tällä kertaa yli.

Kelottunutta katajaa löytyi vähän maasta, ei voi sanoa että paljoa. Jotain risua. Laitoin sytytyspalan aina aluksi piipun juureen kamiinan perälle, jotta ilmavirta lähtisi vetämään ennen varsinaista sytyttämistä, taikka puiden lisäämistä. Tuntui toimivan. Siinä sitten nautiskeltiin, taas. Upea paikka tämäkin, vanhinkopaikka.

6.6. perjantai, 12km?

Sitten kammia kohti. Useampi sitä sijaintia on koettanut suojella netissäkin, mutta sitten on taas blogeja joissa se tarkalleen kerrotaan, mikä on kyllä aika erikoista. Toisaalta, ajan kysymyshän se on vain kun se nettiaikakautena selviää. Joka tapauksessa, Calazon uudessa kartassa se on kilometrejä väärään paikkaan merkitty. 

Mietittiin, että mennäkö jokivartta ehkä pikkusen kiertäen, vaiko tuntureiden päältä. Täysin tuntematon jokivarsi 10km vähän mietitytti, UKK:ssa on tullut käveltyä aika nihkeitä kivisiä jokivarsia, joissa todella kuluneet polut. Mietin myös minkä verran ryteikköä olisi. Päätettiin hilpasta yläkautta. Se ehkä oikaisisikin vähän. Hieno reitti oli tämä kyllä. 

Ylänköä.

Riekkoja lehahteli tuon tuostakin, joka päivä. Kammin väärä sijainti kartalla mietitytti. Rupesin jo epäilemään itseäni kun en kuitenkaan aiemmin ole paikalla käynyt. Kumpi on todennäköisempää, se että painetussa kartassa on selkeä virhe, vai se, että olen joko lukenut väärin tai joku bloggaaja on kirjoittanut väärin. Mutta luin nyt sentään eri lähteistä ja olin kyllä mielestäni paikantanut tämän retkikartastakin. Ei käyty edes katsomassa Calazon esittämässä paikassa. Siellä oli missä pitikin. Sitä ennen Nirvajoen ylitys. Ei pitäisi olla paha. Eikä ollutkaan, mutta oma tekeminen ja välppäyshän noissa aina. Toinen perään, joten kenkiä ei turhaan laitettu välissä jalkaan.

Nousu kammille. Enpä avaa nyt enempää enkä kuvia, voi jokainen käydä katsomassa jos haluaa. Ruokatauko pihassa. Sääskiä alkoi olla, ja kelikin kuumeni selvästi alkumatkaan nähden. Joten ei lopulta siinä jo vähän kuumassa auringossa sääskien syötävänä kauaa ylimääräistä tehnyt mieli olla. Päätettiin jatkaa vielä, kaikki mikä olisi tänään kävelty olisi huomiselta pois, aika kaukana autolta oliin vielä. Päätettiin iltayhdeksään kävellä. Siinä tulikin sitten yhdeksältä upea rinne vastaan, taikka oltiin kävelty sitä jo tovi, aika paljon joen yläpuolelle, huomattavan korkealla jo. Jäätiin siihen. Tunturin rinteelle, ilta-aurinkoon, joka paistoi yöhön saakka ja ylikin. Pikku kynsitulet katajasta, tällä kertaa ei kaminaakaan lämmitetty kun oli vähän lämpimämpää jo ja oli mukava istua upeissa maisemissa ulkona korkealla.

Tunturin rinteellä tässä ollaan vaikkei nyt ihan siltä näytä. Vasemmalla pudotusta.

7.6. lauantai, 12km?

Sitten autolle. Vaan jonkin verran olisi vielä matkaa. Reittimme, itse valittu siis tietenkin, nousi yhä ylemmäs ja Oadatjohkan reunilla oli melko määrät lunta vielä. Siitä jatkettiin Oadatgielakselle, josta näkyikin sitten jo tuttu Lanka mastoineen. Jotenkin ei vaan meinannut muu maisema asettua kohdilleen, missä sorakuoppa, missä joki. Pikkusen lännempänä kuin mitä ajateltiin, parin kummun takana.

Askel tiheni kohti autoa ja jos saunaan pääsisi ja niin edelleen. Yhdet päiväretkeläiset, vanhempi pariskunta koirineen kyllä vielä nähtiin. Loppumatka meni siinä jolkotellessa, joskin kyllähän se jaloissa alkoi jo tuntumaan, ja paussejakin pidettiin. 

Lopulta Ivaloon leirintäalueelle yöksi ja saunaan. Samaan saumaan sattui 110 auton retkue Saksasta, olivat jo Norjan läpi ajaneet Nordkappiin ja tulossa alaspäin. Ei toki kaikki 110 samassa paikkaa mutta kuitenkin. Monimuotoinen seurue.

***

Hyvä reissu. Alussa tuntui, että melko harmaata ja tasaista on. Mutta reissun käytyä voi todeta, että todella hienoja paikkoja. Tulipaikkoja hienoissa kohdissa ja niin edelleen. Kanjoni oli hieno. Paljon vielä Muotkallakin näkemättä. Ehkä keveämmällä repulla ensi kerralla niin kerkiää kävelläkin enemmän. Toisaalta nyt haettiinkin tätä kamiinan ääressä hengailua. Jota toisaalta oli lähinnä muutama tunti illasta ennen kuin se piti sammuttaa ennen nukkumaanmenoa. Mutta erittäin hyvä kuitenkin, ja lattiamatto oli kans ehdoton. Mukavuusaspekti aivan eri luokkaa kuin normaaliteltassa. Nuotiolla on tietysti kans aina kiva istua, mutta vähän säiden armoilla siinä kuitenkin on, tässä oltiin sisällä ja lämpimässä. Reissun jälkeen luettiin Karhunkierroksen ja UKK:n vatsatautiepidemioista, ei kiva. Täällä sai onneksi olla rauhassa.