Vongoivanräystäälle elokuussa 2024
"Täältä näimme ensimmäistä kertaa kunnolla myös Vongoivan suuntaan lähtevän ylängön. Hienoa aluetta. Jostain syystä melkeimpä vaikuttavimpana näyttäytyi kuitenkin Kuikkapään pahta pohjoisessa. Tein lupauksen itselleni tulla joskus Anteriin Raja-Joosepista siten, että reitti kulkisi Kuikkapään huipun läheltä." -minä, Anteripäällä 2021.
Noh, nyt se reissu sitten tuli. Vaan Kuikkapään huipulle ei aivan päästy, kaikenlaista muuta kylläkin.
17.8 lauantai. Ensimmäinen päivä, ajo pohjoiseen.
Sähköautolla surautetiin Järvenpäästä Ivaloon. Yllättävän kivuttomasti meni. Mukavahan se oli vanhaa kaveria taas nähdä pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia. Nyt jätettiin koirat kotiin. Toisin kuin kesäkuussa toisen kaverin kanssa, nyt ei mentäisi reissusta suoraan baanalle, vaan reissupölyt karistettiin hotelli Ivalossa, josta sitten vasta seuraavana aamupäivänä Raja-Jooseppiin. Hotelli muistutti monella tapaa Riekonlinnaa Saariselällä.
Vongoivanräystäs on ollut pitkään jo tavoitteena, mutta sinne on oma hommansa järjestää itsensä. Vuonna 2021 Aittajärveltä lähdettäessä vähän kuviteltiin, että jos kenkä kulkee niin se yhytettäis. Vaan eipä tuota jaksanu. Sitten vois tietysti Marivaarasta lähteä, mutta ainakaan toistaiseksi ei ole innostanut se poroaidan viereinen pitkä päiväpatikka, sekä vaelluksen alkuun ja loppuun. Joten Raja-Joosepista. Mutta viikon lomalla ja ajeluilla pohjoiseen ja takas yöpymisineen vaellukseen jää käytännössä 6 päivää. Raja-Joosepista räystäälle tämä tarkoittaisi 3pv per suunta mikä on sinänsä doable, mutta yksikään päivä ei olisi tällä suunnitelmalla kovin leppoisa.
Muun muassa vaellusnetistä lukemani perusteella, sekä Retkikarttaa taas talven tutkineena olin hahmotellut että ensimmäiseksi yöksi ei kannattaisi jäädä Ylemmälle Kiertämäjärvelle, koska kakkospäivästä tulisi tällöin liian pitkä, varsinkin tunturireitin kautta mentäessä. Siispä suunnitelmana oli mennä Osmonlammen kautta, olla ensimmäinen yö siinä. Kakkospäivä Anterille. Tämän jälkeen suunnitelma oli koko lailla auki. Sen tiesimme, ettemme kävelisi Tahvolle kolmantena päivänä ja neljäntenä Anterilla takaisin, koska ne olisivat rinkoilla ei-niin-keveitä päiviä, ja sillä suunnitelmalla jäljelle jäisi kaksi edelleen, ei-niin kevyttä päivää. Eli suunnitelmana oli tietysti ensinäkin taas katsoa että miten jalka liikkuu ylipäätään, ja mennä kolmantena päivänä joko jonnekin "vähän lähemmäs" rinkkojen kanssa, jättää ne johonkin jossa yöpaikka, ja tehdä päivähaikkaus räystäälle siitä joko päivänä kolme tai neljä. Esimerkiksi kammille. Mutta sekin näytti olevan sen verran alempana, että aika homma sieltäkin olisi tehdä reissu eestaas räystäälle.Tai sitten vaan rinkat Anterille ja päiväreissu räystäälle ja takaisin. Lähtiessä suunnitelma siis vielä auki.
18.8. sunnuntai
Hotelliaamupala, ei kovin erikoinen, ja sitten ajelemaan kohti Raja-Jooseppia. Yhtä ainoaa autoa ei tullut vastaan, eikä siinä talojakaan tainnut ollt kummallakaan puolen tietä. Parkkipaikalla oli muutama auto, joista puolet kotimaisin kilvin. Kamat kasaan ja menoksi.
Sopivan kevyeltä tuntui lähtö. Yritin tarkkaan miettiä miten keventää rinkkaa, noin 23-25kg se on tupannut aina painamaan. Nyt uusi rinkka Lundhags Saruk Pro 90, joka itsessään painaa kilon vähemmän kuin vanha Savotta, ja fleecen unohdin autoon, joten hieman edes kevyempi. Onneksi unohdin, ei sitä mihinkään tarvinnut, varsinkin kun oli kumminkin kevytuntsikka ja ohut pitkähihainen villa-aluspaita mukana. Kylmä ei tällä reissulla tullut.
Matka taittui aika mukavasti eikä ylämäkiä juurikaan alussa ollut. Hyvinkin helppokulkuista maastoa, jäi mieleen. Mutta viis päivää myöhemmin takaisin tullessa tajuttiin että vain alussa, suurin osa tästäkin pätkästä oli lopulta aika juurakkoista kohtuu paljon kuljettua polkua. Ei kuitenkaan läheskään niin kuljettua kuin Kiilopään lähettyvillä.
 |
| Uus Lundhags etualalla. Tarviiko sitä 90-litraista? Eipä välttämättä, mutta tuli huomattua että oma syyspussi ja alusta vie kyllä todella paljon enemmän tilaa kuin kaverin ultrakevyet. Ja sitten on tarppia ja muuta mukana kuitenkin. Tosi hyvä rinkka. |
Hienoja tulipaikkoja ja laavu järven rannalla. Minulla oli parisenkymmentä vuotta vanha kartta kakkoskarttana mukana, varmaan ekalta reissulta 2004 puistoon. Siinä oli merkattu kolmisen kertaa enemmän tulipaikkoja kuin kaverin uunituoressaa Calazossa. Samoin Osmonlampi mainittiin nimeltä. Maalpurinojan putousta ei kummassakaan mainittuna.
Suunnitelma oli yhyttää poroaita ja ylittää Kiertämäoja siitä kohdin. 5 viikkoa oli ollut kuivaa ennen kuin tultiin, pikku sateet perjantaina oli kävässyt. Joten ylityksissä ei ollut ongelmaa.
Sen sijaan juomavesien osalta pohditiin, että räystäälle käyntiin pitää kyllä suunnitella se puoli huolella.
Poroaidan kohdalta ylitys oli tosi helppo. Siitä ei sitten Osmonlammelle ole kuin reilu kolme kilometriä. Mutta. Maasto ei ollut kovin helppokulkuista, ja välillä oli kyllä aikamoista rinnettä, ja kun eteen ei oikein nähnyt, niin meni melko urheiluksi. Kaveri tuumi että neljä kilometriä olisi nyt tätä samaa puurtamista, se vähän lannisti. Kunnes tajusin ettei voi olla, lampi ei ole niin ylhäällä, tässä nyt sattui hetkellisesti vaan olemaan vähän jyrkempää pätkää. Piti kyllä hengitellä. Jopa satoja metrejä laskeskeltiin loppupuolella. Vaan sieltä se sitten tuli vastaan.
19.8. maanantai.
Sitten ylöspäin. Lammen päästä lähtisi puro kaakkoon, joka menisi vähän väärään suuntaan, tarkoitus kun oli nousta Peuranampumapäälle. Mutta tästä purosta erkanisi toinen oikeampaan suuntaan. Sitä ei kuitenkaan yhytetty kovin äkkiä kun lähdettiin jo nousemaan. Jossain vaiheessa kuitenkin se maastonmuodoista etäältä arveltiin ja noustiin yhä ylöspäin. En tiedä missä olisi mennyt se polku, josta vaellusnetissä on puhuttu, joka poroaidan ylityksen jälkeen jostain sieltä olisi ylös lähtenyt. Toki me koukkasimme lammen kautta.
Peuranampumapäälle kumminkin noustiin. Ne nousee sillä lailla loivasti, että päälläkin pitää vielä jonkun matkaa kävellä, ennen kuin on paikassa josta näkee kunnolla eteenpäin. Näkymä oli hieno, mutta jotenkin hahmotettiin Kuikkapää ihan väärin, Korvapään pahta katsottiin väärin Kuikkapääksi - kun ei ollut tullut aiemmin Kuikkapäätä nähtyä tätä kautta. Huippujen järjestys ei pienellä lammella ylhäällä taukoa pitäessämme kuitenkaan mitenkään meinannut asettua kartan mukaan, joten pakko se oli uskoa, ei se ollut Kuikkapää. Sitten paikansimme sekä itsemme, että myös jännän korkealla kolmen tunturin rinteessä menevän tasangon, jota pitkin pääsimmekin kävelemään lammella vietetyn lounastauon jälkeen Kuikkapään huipun juurelle.
Vaan pilviä alkoi kertyä tässä vaiheessa jo aika lailla ja uhkaavalta näytti. Huiputus sai jäädä seuraavaan kertaan. Lähdimme suosiolla puottelemaan alemmas. Tarkoitus oli ollut huiputuksen jälkeen kävellä ylängöllä tasaista pitkin kohti Anteria Rovapään kautta, mutta päätettiin siirtyä alemmas. Noin 20 min. myöhemmin sitten jyrähtikin kerran, mutta se jäi siihen.
Reittimme kulki vinosti Rovapään ja sitä ennen sen luoteispuoleisen tunturin rinteitä, ja se ei kyllä minun jaloille sopinut. Ehkä Lundhagsin kuorikengät ovat sitten ihan aavistuksen liian isot vaikka kahdella sukalla niillä olen ihan ok kävellyt jo useamman vaelluksen. Pikkuvarvas ei vaan kestänyt sitä jatkuvaa vinossa kävelyä.
Sentään matkalle tulisi Maalpurinojan putous jos niin haluaisi. Vettä vaan oli joka puolella yllättävän vähän. Käytiin kuitenkin tsekkaamassa paikka ja olipas hieno. Olin kuvitellut paikan varmaan puolta pienemmäksi kuin mitä se todellisuudessa oli. Ja vettäkin siellä oli. Jännä, että tätä ei tosiaan karttoihin ole merkitty.
Mitään ristiä en paikalla nähnyt, mutten jäänyt etsimäänkään.
Melko pitkältä tuntuvan pätkän jälkeen (useita taukoja) laskeuduimme viimein Kaarreojan rantaan. Ylitys olisi ollut jotain 400-500m etäämmällä, mutta menimme kiviä pitkin siitä mihin laskeutuessa saavuimme ja sitten olisi ehkä noin 700m enää Anterinmukan tuvalle. Juuri silloin alkoi sataa aika reilusti. Vaan eipä siinä mitään, aika haipaikkaa katetulle tulipaikalle ja kamoja kuivailemaan. Itse tuvalla ei tullutkaan sitten tällä reissulla käytyä lainkaan.
Kamojen kuivattelua, ukkojen huoltoa ja sen semmoista. Vähän konjakkia vai oliko se rommia tänä iltana. Seuraavan päivän taktikkaa mietittiin. Olin katsonut, että melko suoraan suunnistamalla itse matkaa räystäälle ei (muka) olisi kuin 12 km. Jos ihan suoraan osaisi nousta Lokan Alen Muurivaaran huipulle. Eli 24km edestakaisin. Olisiko se liikaa päiväreissuksi? Kumminkaan rinkkoja ei olisi painamassa. Ja hyvät kengät. Ei kai se voi olla paha? Päiväreippuja, kokoontaitettavia oli varoiksi kaksi mukana juuri tätä varten. Päätettiin kokeilla.
20.8. tiistai.
Laskeskeltiin, että kello pitää olla kyllä soimassa. Vain pari kuukautta oli mennyt kesäkuun reissusta, mutta pimeää alkaisi tulla kympin-yhdentoista maissa, tai jälkeen. Ainakin sen verran hämärää, ettei haluaisi enää olla taiteilemassa väsyneenä alamäessä siihen aikaan. Joten ei muuta kuin liikkeelle. Varoiksi lähti mukaan juomapullojen ja patukoiden ym. lisäksi myös EA-pussukka, tarppi ja takit. Taisi olla yhdeksän maissa kun lähdettiin, vielä ei sitä tiedetty mutta paluu oli noin 12,5 tuntia myöhemmin.
Ylityksellähän homma sitten siitä lähti liikkeelle. Jätettiin Crocsit siihen odottamaan iltaa. Joku kyseli olikohan vaellusnetissä tai FB:n puolella, että mistä siitä pääsee yli, tai että onko ylitettävä saunan kohdalta. Siitähän se juuri on ylitettävä, ja läheltäkin, ei kyllä mielestäni millään lailla paha.
Sitten noustiin Pikku Reutupäälle vaikka nimenomaan ei ollut tarkoitus. Tarkoitus oli jättää se oikealle ja luultiinkin itse asiassa että oltaisiin noustu paljon edemmäs. Vaan eipä auta. Pikku Reutupään ja Lokan Alen Muurivaaran välissä on alhaalla jonkunmoinen jyrkänne, jota ei kartasta heti kyllä hoksannut. Sitä vähän siinä kierreltiin ja alettiin sitten pikkuhiljaa nousta auringon paahtaessa. Ai että Hart-Sport maistuu hyvältä tällaisissa tilanteissa. Siinäpä sitten myös melko pian laskeskeltiin, että kun oletettavasti ylhäältä ei saa vettä, niin pitäis koko menomatka pärjätä yhdellä pullolla per mies, ja takastulo toisella. Molemmilla oli siis kaksi pulloa. Molemmat alle litrasia. Ruoanlaittoon vesiä ei kannattaisi tuhlata. Eli päätettiin että patukoilla, pähkinöillä ja hedelmillä sekä vesillä jaksettaisiin kyllä, niitä oli sen verran kumminkin mukana.
Kun viimein päästiin päälle, eli Lokan Alen kvartsikivikasa-huipulle, niin siitä alkoi kyllä melkoinen maisemien ilotulitus joka jatkui koko päivän. Ihan mieletöntä. Onhan täälläpäin käyty aiemminkin ja nähty nämä kauempaa, mutta eipä vain ole tullut 12 aiemmalla reissulla puistossa käytyä täällä asti. Siliäselän kävely, nyt ymmärrän, huh huh. Ja kelikin kun oli suotuisa.
Siliäselällä bongattiin vasemmalla lampi. Jos uskaltaisi, siitä voisi pitkään keittämällä saada takaisin tullessa sittenkin ruokavedet. Kaasu, keitin, ja ruoat oli kuitenkin mukana. Pantiin mieleen. Venäjän puolella paljon jäkäläpeitteisiä tuntureita. Hienoa joka puolella. Aika hiljaiselta tämä nykyinen Naton ulkoraja näytti. Tuumittiin kuitenkin, että vaikka emme nähneet ketään, joku varmaan jossain vaiheessa kyllä meidät näki.
Mutta samaan aikaan myös Suomen puolella oli kyllä monia tuntureita, joita ei aiemmin tullut ajateltua, joita olisi mielenkiintoista tutkia jatkossa: erityisesti Reututunturi lukuisine rinteineen, Kielitunturi ja Siulapää.
Järkkärillä maisemia valokuvaava nainen nähtiin ja ohitettiin, sekä hän ohitti sittemmin meidät. Aika läheltä, muttei jutellut. Kukin tavallaan. Saattaisi kuitenkin olla hyvä näin syrjässä yksin liikkuessa avata suunnitelmia ohikulkijoille jos jotain sattuu. Mutta ei toki missään määrin välttämätöntä. Sittemmin katosi jonnekin, varmaan Tahvolle oli menossa siinä missä me räystäälle. Tahvolta tulikin sitten yksi vaeltaja myös vastaan.
Kuivatut mangot kyllä maistuivat matkalla. Samoin vettä olisi varmaan mennyt vähintään kolminkertainen määrä jos sitä olisi ollut. Reitti oli kyllä kaikinpuolin upea, mutta kyllä siinä korkeuseroakin sitten päivän aikana tuli sekä vähän kiertelyä. Esimerkiksi juuri ennen Vongoiva-tunturia on melkoinen jyrkänne, joka pitää kiertää. Ja kiertoreitti on aika rakkainen, joka ei kauhean hyvin sopinut kaverille, jolla polvi ei ihan saraprosenttisessa iskussa. Vaan siitä mentiin. Kyllä se matka kokonaisuudessaan aika pitkä oli ennen kuin räyställe päästiin.
Vaan sieltä se sitten tuli vastaan.
"Vaeltajien mekka".
"Kun käy Vongoivanräystäällä, pääsee vaeltajien vanhainkotiin".
"Nimi on saamea, mutta ei tiedetä mitä se tarkoittaa".
"Kaukana kaikesta, Kiilopäältä 5 pv patikka, Kemihaarasta 3 pv, Raja-Joosepista 3, Aittajärveltä 4? 3?."
Kaksisataa metriä pystysuoraa seinää joka erottaa tunturit ja metsän. Miten tämä on voinut tähän muodostua. Jääkausi ei tätä tehnyt, vanhempaa perua. Melkoinen kuoppa myös räystään alla. Siinä sitten pidettiin puolisen tuntia taukoa ja otettiin kuvia, sekä tankkailtiin se mitä voitiin. Keli oli todella hyvä, ehkä +23. Joka suuntaan näki hyvin. Jaurujoki ja Tahvontuvan paikka erottui metsiköstä.
 |
| Vongoivanräystäs, vihdoinkin. |
Sitten takaisin. Huh mikä matka edessä. Vaan kyllä ne isotkin tunturit siitä menee kun vaan käyttää tarpeeksi aikaa. Se on kiinni ajasta. Toki myös jaksamisesta. Ja kyllähän niitä ylä- ja alamäkiä tälle matkalle mahtui. Sopivasti tauottaen matka sitten jatkui. Ei ehkä ihan sellaista mitä olin ajatellut, että chillisti istuttais kahvia juomassa ja nautittais maisemista. Toisaalta oltiin niin kauan, käytännössä koko päivä, siellä maisemissa, että kyllä niitä sai sielunsa kyllyydestä näinkin, lähes koko ajan kävellen.
Ei nyt sitten ihan tarkasti muistettu että missä se lampi olikaan... Ei esim. sitä oliko Siliäselällä nimenomaan vai hieman etelämmässä. Sitä odoteltiin aika kauan. Sieltä se sitten kuitenkin tuli, ja pidettiin "lounastauko". Oisko kello ollut kuusi, jotain. Viisi minuuttia keiteltiin vettä varan vuoksi. Näytti kyllä puhtaalta, mutta sulamisvesistä kyse joka tapauksessa, eikä siitä mitään puroja lähtenyt. Syötiin, eikä siitä myöhemminkään mitään tullut. Kuten ei itselle ole tullut kertaakaan luonnonvesistä juodessa vuodesta -99 lähtien kun katsonut vähän mistä ottaa. Suodattimia ja muita en ole vielä ainakaan katsonut tarpeelliseksi.
Uuvutti. Vaan kyllä siinä lopulta oli järkeä, että kaveri toimitti vähän kellokallen virkaa. Sen verran pitkä patikka oli kuitenkin, noin 28km myöhemmin kartasta mittaillen, että jos ei olis vähän kellonajoista pidetty huolta niin pimeässä olisin tullut takaisin.
Lasku alas oli aikamoinen, ei oikein nähnyt ylhäältä aina milloin tulee millekin pienelle jyrkänteelle ja milloin ei. Otti kyllä aikansa. Sitten vielä ihan loputtomalta tuntuvaa suunnistelua metsän läpi ennen kuin takaisin Anterilla.
Saunan portailla oli pari miestä pesulla. Tuntuipa ylitys ihanalta jaloissa. Piti oikein mennä seisomaan veteen Crocseilla hetkeksi, sen verran oli nilkoissa ja akillesjänteessä vähän kuumotusta. Sitten taas katoksen alle iltaa viettämään, ja hieman myöhemmin myös pulahtamaan.
Melkoinen päiväreissu. Suosittelenko tätä tehtäväksi näin? En. Koko seutu ja Vongoivanräystäs ilman muuta, mutta ehkä ei tällä tavalla. Mutta miten sitten? Päivän patikka osana muuta suunitelmaa rinkan kanssa Tahvolle tai Tahvolta on tietysti yksi vaihtoehto. Itse asiassa varmaan ihan ok vaihtoehto. Mutta jos Anterilta lähtee niin olisi kyllä hyvä olla vähintää yksi päivä "löysää" Tahvolla. Presidentinkurua sun muuta vois käydä siellä päässä päiväretkeilemässä. Ellei sitten ylipäätään koko reitti menisi jostain Siulapään tai Hammaskurun kautta. Kemihaarastakin vois kyllä joskus lähteä ja käydä Tahvon kautta Siulanruoktulla ja takaisin, jotain sellaista. Tai sitten toteuttaa joskus se venekyyti Karapuljuun ja sieltä jonnekin näille main.
21.8. keskiviikko
No sitten. Mitäs nyt. Edellisenä päivänä oltiin ihan varmoja, että tämä tulisi olemaan välipäivä. Nyt kun räystäällä käyntiin meni vain yksi päivä, olisi yksi ylimäärinen päivä käytettävissä. Anteriltahan nyt kävelee kyllä kahdessa päivässä Raja-Jooseppiin.
Eli välipäivää alettiin viettämään. Kyllä se sitten siinä kuitenkin aamupäivästä jo rupes mietityttämään, että pitäiskö kuitenkin kävellä vähän huomista jo pois. Vaikka menis mitä kautta niin matkaa tulisi varmaan noin 20km Ylemmälle Kiertämäjärvelle. Tietä pitkin ei haluttais kävellä, ja jos menis, niin silti 20km. Tuntureiden kautta kai välttämättäkin raskaampi. No, päätettiin laittaa kamat kasaan ja kävellä Hirvaspäänpalon tulipaikalle. Sinne olisi noin 10km eikä ylämäkiä. Näin sitten tehtiin. Akillesjänne vihoitteli. Kaverilla puolestaan polvi, joten kantelin taas telttaa ja muita yhteisiä kamppeita. Vauhti ei päätä huimannut, joten todettiin että tuo tulipaikka tulisi olemaan kyllä tämän päivän tavoitteeksi ihan riittävä.
Aika eksoottinen paikka oli kyllä yöpyä. Noin viisi metriä rajavyöyhykkeestä paikassa, joka oli kaikkiaan noin 8mx4m kokoinen, jolla alueella siis sekä teltta että tulipaikka. Siinä ilta kuitenkin vietettiin, taaskaan ei tulia voinut laittaa kuitenkaan. Hyvä ja raikkaan oloinen puro oli siinä takana. Teltan ja rajavyöhykkeen välissä mönkijäura. Rajamiesten kämpille, jotka edellispäivänä nähtiin. On sinne mönkijällä kyllä Raja-Joosepista ajamista. Mönkijäura oli paikoin vähän heikossa kunnossa.
22.8. torstai
Ajateltiin, että jos jaksettais kävellä Alemman Kiertämäjärven laavulle tänään, niin autolle olisi perjantaina enää 5km. Se olisi ensinäkin juuri hyvä matka viimeiselle päivälle, ja toisekseen perjantaille luvattiin sadetta. Matkaa laavulle olisi kuitenkin noin 20km, joten tästä tulisi pitkä päivä. Tulehduskipulääke kuitenkin auttoi akillesjänteeseen. Matka lähti mönkijäuraa tosi hyvää vauhtia. Itse asiassa niin hyvää, että ajattelin varovaisesti ottaa puheeksi Harrijärven paussilla mahdollisuuden yhyttää auto jo tänään... Nyt kun näytti siltä, että matka taittuisi aika hyvää vauhtia, asiassa olisi monia hyviä puolia: vältyttäisiin kokonaan perjantain sateilta, pääsis aiemmin saunaan ja kaljaa, sekä säästyisi yksi päivä paluuseen, olin itse lähdössä työmatkalle heti maanantaina. Hullujen kokeilujen vaellus jatkui: näin tehtiin. Eli käveltiin 25km tänä päivänä, aika reipasta vauhtia. Autolla oli nimittäin hyvä olla ajoissa.
Tällaisissa ratkaisuissa on puolensa ja puolensa. Viimeinen päivä on aina vähän niin ja näin, ei oikein paljoa voi nauttia itse vaelluksesta, kun pitää kelloa kytätä ja olla joissain jo ajoissa. Joten sama sitten pätkiä menemään. Ja pidin kuitenkin kiinni siitä, että käveltiin nimenomaan Ylemmä Kiertämäjärven kautta, että sen näkis, ei pelkkää tietä mahdolisimman äkkiä pois.
Ylempi Kiertämäjärvi ja sen tupa olivat kyllä hienoja. Talvella varsinkin varmasti mukava kohde.
Loppumatkasta ei paljoa kerrottavaa. Pienimuotoinen kuntotesti, ja kunto tuntui molemmilla kestävän. Olihan se hienoa sitten päästä Saariselälle Riekonlinnaan saunaan ja näin poispäin. Paluumatka vielä perinteisesti niin, ettei aamusta suoraa ajoa etelään, vaan pisto Haaparannalla, yö Kemissä ja sitten rauhassa takaisin.
***
Kyllä tämäkin kaikinpuolin hyvä reissu oli, vaikka himoitsemani Kuikkapään huiputus jäi, päiväreissu oli ylipitkä, ja puolijuoksua tultiin pois. Kumminki Vongoivanräystäällä tuli käytyä, keli suosi, etenkin tuona päivänä, ja muinakin päivinä, näkymät olivat erittäin hyvät. Terveinä ilman sen pahempia jalkavaivoja selvittiin vaikka vähän puristamisen puolelle meni. Ehkä joskus jopa uudelleen, sen verran tuolla nähtävää kuitenkin on ja reittejä. Raja-Jooseppi - Ylempi Kiertämäjärvi -väli kumminkin menee aika mukavasti eikä ole mäkinen. Lopun voi sitten suunnitelmma miten haluaa. Mutta päiviä ehkä pitäisi olla ainakin yksi lisää. Tai sitten lähteä Kemihaarasta, tai Marivaarasta, tai sieltä venekyydillä, tai...
Kommentit
Lähetä kommentti