Reissu UKK-puiston itäisempiin osiin

Vuoden 2021 reissusuunnittelu koronakurimuksen ikeessä oli epävarmaa. Päätettiin joka tapauksessa jatkaa suunnittelua ja alkuvuodesta 2021 kokoonnuttiin ja lyötiin lukkoon suunnitelma lähteä UKK-puistoon elokuussa 2021. Yksi irrallinen lomaviikko jälleen siinä vaiheessa kun monilla on kesälomat jo päättyneet. Vongoivan räystäällä olisi kiva käydä, mutta toisaalta ei huvittaisi käyttää vaelluksen alusta ja lopusta kokonaista päivää kävelyyn Marivaarasta aidan viertä, joten mietittiin jotain muuta sitten. Olin viimeksi lähtenyt puistoon Aittajärveltä joskus 2003 tai 2004. Tuolloin kävimme vain Paratiisikurulla kääntymässä. Nyt olisi käytettävissä yhteensä 6 päivää, 5 yötä maastossa olemiseen.

Tutkailimme karttaa useaan otteeseen kevään aikana ja reissusuunnitelma alkoi hahmottua. Suunnittelimme taivaltavamme Aittajärveltä Sarviojan kautta Muorravaarakkaan, josta edelleen sitten Vongoivan ja Anterinmukan väliselle puuttomalle alueelle. Hyvin varovaisena mahdollisena tavoitteena Vongoivan räystään yhyttäminen, joskin ymmärrettiin että se vaatisi aika lailla täydellistä onnistumista, hyviä kelejä sekä sitä että kenkä liikkuu. Käytännössä pidettiin suunnitelma avoimena, tuolla alueella olisi joka tapauksessa paljon nähtävää. Tavoitteena oli liikkua puuttomalla tunturiylängöllä joka tapauksessa. Reissu oli minulle 11. kerta puistossa, jos kaikki yhden yön piipahduksetkin lasketaan. Useamman yön reissuja alueella on tullut nyt tehtyä yksi talvella ja viisi kesällä.

Ajettiin etelästä suoraan Saariselälle päivässä. Kaveri lähti Helsingistä ja nappasi minut mukaan Järvenpäästä ja olimme jo noin klo 5:40 ajamassa kohti Lahdentietä. Jyväskylässä oltiin jo hyvinkin aikaisin ja matka eteni mukavasti. Oulu-Kemi -väli ei ollut vieläkään kovin "nopeassa" kunnossa, samoin Kemi-Saariselkä ottaa kyllä kanssa oman aikansa. Joka tapauksessa, Rovaniemellä käytiin kaupassa ja mentiin Saariselälle Santa's Hotel Tunturiin yöksi. Illemmalla maisteltiin vielä vähän Oulusta Maistilan panimolta napattuja tuoreita oluita growlereista.

1. päivä, 15.8.2021. Aittajärvi - Sarvioja. n.12C, 13km.

Siirtymätaipale Saariselältä Aittajärvelle oli noin 50km. Aittajärven suurella parkkialueella oli noin parisenkymmentä autoa. Kamat rinkkaan ja menoksi. Tarkoitus oli ollut ottaa tölkeissä muutama herkullinen imperial stout mukaan, mutta niitä ei nyt ollut sitten saatavilla joten mukana oli muutama lasipullo, hyihyi. Jatkossa ei kyllä ole. Laadukas rommi toimii parhaiten ja vie paljon vähemmän tilaa. Suklaata oli myös aika reilusti mukana, itse en ole sitä niin tottunut kantamaan mutta kaveri muistutteli kalorimääristä aivan oikein: retkiruoista saamamme kalorit eivät riittäisi kattamaan edes puolta kulutuksestamme. Rinkat painoivat arviolta saman kuin viimeksi eli noin 25kg, ukoilla painoa 80-90kg ja reitti verrattain mäkinen. Kyseleehän se voimia ja energiaa. Sääennuste lupaili tihkusadetta ensimmäiselle päivälle, kaksi seuraavaa olisivat poutaisempia ja sitten taas sateita. Käytännössä se myös meni juuri näin. Toinen päivä oli kylmin, max 10 astetta, yöllä alle 5.

Aittajärveltä lähdettäessähän tulee sitten joen ylitys vastaan lähes välittömästi. Viimeksi kun menin yli tässä oli vaijeri, nyt maalatut kivet. Itse ylitys ei sinällään ollut mitenkään vaikea vaikka vedet vähän ylhäällä olivatkin tällä reissulla sateisten viikkojen vuoksi. Ensimmäinen ylitys tuntui kuitenkin pitkästä aikaa aikasta viileältä. 

Joen ylitys 1/5. 

Sitten vaan tossua toisen eteen. Yli 15v sitten aiemmin täältä lähdettäessä käveltiin Maantiekurua jotain 10km ennen kuin sitten käännyttiin itään. Se jäi mieleen aika tylsänä reittivalintana. Sittemmin olen lukenut että kannattaa nousta jo noin 4km kohdalla olevan tulipaikan kohdalta ylös tunturiin. Pidettiin ko. tulipaikalla lounastauko tarpin alla, sataa tihuutti. Paikalla oli myös ylhäältä juuri saapunut pariskunta joka varoitti tulevasta noususta että se olisi rankka.

Puutonta ylänköreittiä Kuotmuttipäällä niin näkee hyvin....

Lähdettiin siis kipuamaan ylös kohti Kuotmuttipäätä. Kartalta katsottuna siinä näytti olevan mukavasti keltaisella merkittyä, eli puutonta aluetta. Käytännössä kuitenkin tihkusade oli yltynyt ja sumua alkoi olla vähän joka puolella, joten näkymät eivät avautuneet oikeastaan lainkaan. Puitakin tuntui olevan vielä jonkin verran. Vasta Kaarnepään huipulla kun sumuverhon seasta hetkellisesti avautui jokilaakso ensimmäisen kerran nähtiin jotain vähän hienompaa maisemaa. Sumussa emme kovin äkkiä yhyttäneet Sarviojalle vievää polkua vaan lähdettiin laskeutumaan aika suoraan alas jyrkkää metsikköä Sudenpesälle. Jälkikäteen ajateltuna olisi ollut aika helppoa suunnistaa jyrkänteen myötäisesti itään polulle mutta nyt tehtiin näin. Ensimmäistä kertaa mukana olleet vaellussauvat haukkuivat hintansa saman tien. Tulevat olemaan jatkossakin aina mukana, eipähän tarvi polvivaivoja voivotella alamäissä ainakaan samaan tahtiin kuin ilman niitä.

Sudenpesällä ei ollut ketään. Vettä satoi. Uudet rakenteet siellä oli, wc ja muuta. Itse asiassa matkaan lähdettäessä Aittajärvellä oli pieni kyltti, jonka mukaan Sarviojan ja Sudenpesän rakenteet olisivat valmiit "syyskuun loppuun mennessä", mutta UKK-puiston somesta oli tullut luettua että käytössä ovat jo.

Siitä sitten pikku haikkaus vielä Sarviojalle. Vettä tuli sen verran että hylättiin ajatus pidemmälle jatkamisesta samana päivänä. Suuntana oli siis Muorravaarakka ja tässä vaiheessa vielä ehkä Vongoiva, mutta koska Paratiisikurun ympäristöön ei saa jäädä yöksi, olisi yöpymisvaihtoehtona ollut mm. eräs lampi hieman länteen Paratiisikurulta. Sinne ei tehnyt mieli lähteä tallustamaan ja jotenkin muistinvaraisesti laskeskeltiin että ehdittäisiinhän sitä seuraavana päivänä vielä Muorravaarakalta eteenkinpäin eräällä tulipaikalle päivän päähän räystäästä - mutta seuraavana päivänä ymmärrettiin että se(kin) olisi liian kaukana päivän tetsausten jäljiltä.

Sarviojan tuvalla vähän lämmiteltiin, tupa aika lailla täynnä ja kohteliaisuus- ym. autiotupasäännöt aika lailla tiessään. Mutta ei siitä sen enempää, nillitin tästä jo vaellusnetissä erikseen. Viritettiin tarppi ja laitettiin tulet, illaksi sadekin lakkasi.

2. päivä. n. +10C? 12 km. Sarvioja - Paratiisikuru - Pirunportti - Muorravaarakka.

Toinen päivä avautui aurinkoisempana ja sade oli tiessään. Muistelin että reitti Paratiisikurulle olisi helpohko ja hienot maisemat avautuisivat pikkuhiljaa ja tämä pitikin paikkansa. 

Aika kirkasta vettä.

Viimeksi Paratiisikurulla käydessäni n.15v sitten siellä ei ollut ketään muita ja taivaalla liihotteli iso kotka. Tällä kertaa matkalla ohitettiin kolmisen porukkaa ja Paratiisikurulla oli noin viitisen porukkaa. Pidettiin välipalataukoa, haikattiin putoukselle ja nautittiin maisemista. Nousu Paratiisikurusta ylös Ukselmapään huipun läheisyyteen on suoruudessaan aika reipas. Vaikka eipä siinä mitään kun vähän pysähtyy välillä hengitystä tasaamaan. Ukselmapään huipun viereltä maisemat avautuivat ensimmäistä kertaa tällä reissulla todella upeina. Sittemmin luin että Ukselmapään huippu ei korkeudessaan juuri Sokostille häviä, kuten ei muutama muukaan alueella - vaikka Sokostin huiputusta tietysti pidetäänkin "juttuna" koska on tarkalleen ottaen se alueen korkein tunturi.

Paratiisikurulla.

Laskeutuminen Pirunporttiin kyseli jalkoja, ei mitenkään mukavaa, melkeinpä rankempaa kuin ylösnousu, sanoisin. Sauvoista oli taas paljon apua. Pirunportti lohkareineen ei raskas rinkka selässä ole mitenkään erityisen mukavaa maastoa, mutta toisaalta kun ottaa varovasti niin mikäs siinä. 

Kohti Pirunporttia. Tähän kohtaan tultiin siis laskeutumalla, vaikka edessä portin jälkeen olikin vielä niin ikään 4km laskua.

Hiljalleen Pirunportista itään avautuva näkymä oli erittäin vaikuttava.

Siitä sitten näkymää ihaillen ja välillä pysähdellen pikku hiljaa vielä 4km alamäkeä kohti Muorravaarakkaa. Yhteensä alamäkeä tänä päivänä laskettiin siis varmaan puolet koko päivästä... Muorravaarakanjoen ylitys nosti vähän sykettä. Ei se vaikea ollut mutta vettä oli tosiaan jonkun verran ja kun ylitys tuli päivän päätteeksi ja oli jo vähän saniteettitiloihinkin kiirus niin aivan ylityksen loppuvaiheen syvemmät kohdat vähän säpsäytti.

Lapin muulien mini-laavulla istuttiin hetkonen ja väsättiin ruoat. Hytykkää alkoi ilmestyä vähän enemmän, ensimmäisen kerran reissulla. Laavun päädyssä roikkui puinen fallos, en tiedä liittyykö Muulien tekosiin vai ei, jotenkin tällaiseen ei haluaisi törmätä luonnossa, en usko että joku satunnainen naispuolinenkaan retkeilijä haluaisi, meinasin nakata jokeen mutta jätin sitten roikkumaan kun en tarkemmin tiennyt mikä juttu. Huumoria varmaan, mutta ajat muuttuu... 

Loppuillaksi mentiin istumaan tulille muista rakennuksista vähän etäämmällä olevan katoksen alle. Todettiin samalla että tällä reissulla ei räystäälle asti päästä. Anteripään toisella puolella oleva tulipaikka olisi vielä verrattain kaukana. Tänään sinne ei enää päästäisi. Jolloin jäätäisiin joka tapauksessa liian kauaksi Vongoivasta tällä reissullta. Uusi suunnitelma olikin siirtyä Anterinmukkaan siten, että kiertäisimme Anteripään ja koko tunturijonon johon se kuuluu. Tai ne muutamat huiput. Huomiseksi oli luvattu poutaa ja sen jälkeen reilummin sateita. Joten huomenna olisi juurikin hyvä päivä kulkea ylhäällä. Sadepäivän voisimme puolestaan pitää Anterilla taukoa. Kunnes sitten tulisi maratonpäivä Anterilta jonnekin lähemmäs Aittajärveä siten, että viimeiselle kuudennelle päivälle ei tulisi ainakaan kovin paljoa enää kilometrejä. Yöllä lämpötila laski jonnekin noin viiteen asteeseen ja kerran heräsin viileyteen teltassa, ainoan kerran tällä reissulla.

3. päivä. n.+13C? 14km.

Myös kolmas päivä aukesi aurinkoisena. Pakattiin kamat ja lähdettiin taivaltamaan Tiuhtelmakurua ylös kohti Anterinmukkaa. Suunnitelman mukaisesti poikettiin polulta oikealle heti kun puuraja tuli vastaan. Tuossa kohdin ei tosin vielä oikein näkynyt tunturin päälle, eikä muutenkaan kauas, mutta näin kuitenkin tehtiin. Oltiin käytännössä edetty jo aavistus liian pitkälle, pienen entisen puronuoman luo. Entisen, eli vettä siitä ei saanut. Vettä ei ollut myöskään tiedossa päivän etapilla ihan heti, joten laskeuduin vielä alas kuruun täyttämään pulloja. 

Muorravaarakan Purnuvaaran huipun länsipuolelta kierrettyämme maisema jo vähän avautui. Vettä ei ollut seuraavassakaan uomassa. Pidettiin kahvitauko Anteripään kupeessa erittäin hienolla paikalla. Keli oli hyvä ja edessä avautui yli 20km pituinen pääosin puuton tunturijono. Takana idän tunturit. Lähellä joka puolella Anteripään ja sen läheisten tuntureiden huiput. Pirunportti näytti olevan todella kaukana, vaikka ei kai sinne ollut linnuntietä tästä kymmentä kilometriäkään. Ihan mieletön paikka. Vaan eteenpäin oli lähdettävä, vettäkin olisi päivän mittaan jostain hyvä saada, varsinkin jos lounaan meinaa jossain tehdä. 

Mahtava kahvipaikka. Pirunportti horisontissa.

Täältä näimme ensimmäistä kertaa kunnolla myös Vongoivan suuntaan lähtevän ylängön. Hienoa aluetta. Jostain syystä melkeimpä vaikuttavimpana näyttäytyi kuitenkin Kuikkapään pahta pohjoisessa. Tein lupauksen itselleni tulla joskus Anteriin Raja-Joosepista siten, että reitti kulkisi Kuikkapään huipun läheltä. Sen sijaan Sokosti ei poikennut tunturijonosta mitenkään erityisenä. Samaa rivistöä, ehkä aavistuksen korkeammalla kuin Ukselmapää ja muut. Toki tämä nyt oli vaan täältä suunnalta katsottuna.

Anteripäältä pohjoiseen, puolessa välissä "kierrosta".

Anteripään kierros huipentui erikoiseen jyrkänteeseen huipulla. Huipun kivikasaan oli myös jostain syystä kannettu alueelta löytyvää kvartsikiveä. Siinä vielä pikku breikki, jonka jälkeen alemmas kohti Anterinjoen vartta.

Näitä kasoja taas. Mutta hieno avara maisema.

Tämäkin alamäkikokonaisuus otti kyllä aikansa. Vaikka edelleen oli myös todella hienot maisemat. Jokivarteen polulle päästyämme huomasimme että se oli käytännössä mönkijäura, eli tie. Aika nihkeä kävellä juurakoineen ja kivineen, ja jostain syystä viimeinen, noin 1,5km matkaksi arvioitu pätkä tuntui tosi raskaalta. 

Tuvalle saavuttuamme pujopartainen vaeltaja toivotti meidät tervetulleeksi ja kertoi saunan olevan lämmin. Muut paikalla olleet olisivat jo käyneet siellä. Siispä sinne. Itse pidän kelopuisista mökeistä ja olihan tuo Anterinmukka sanoineen vaikuttava. Katsottiin että saunan ovi muodostui yhdestä kokonaisesta kelosta ja kahdesta puolikkaasta, sen enempää niitä ei ollut tarvinnut riviin latoa jotta oven sai tehtyä. Joskus olen kuullut tästä puhuttavan entisenä Keskon kämppänä. Ihan alkujaan sain käsityksen että Keskon herrat olisivat täällä juhlineet ja sittemmin olisi otettu retkeilijöiden käyttöön. Mutta kyllä tämä on ihan alun alkujaankin rakennettu retkeilykäyttöön keskolaisen henkilöstökerhon tai vastaavan toimesta. Melkoiset talkoot on ollu. Vaikeahko kuvitella että nykyään minkään työpaikan henkilöstökerho lähtisi tällaista tekemään. Rakennusvuosiksi mainittiin parisenkymmentä vuotta, ilmeisesti monenlaista kehittämistä ja korjaamista tehty varsinaisen rakennusprojektin jälkeen. Talkoita kyllä tosin tehdään nykyäänkin, vaikkei välttämättä yhden ja saman työpaikan tekijöinä. UKK-puistossa on talkoiltu kammia sun muuta sekä laadittu informatiivisia videoita ja niin edelleen - ymmärtääkseni ainakin pääosin talkootöinä. Joten sikäli tämänkin perinne elää edelleen.

Sauna.

Löylyt maistuivat todellakin tunturinhuipuilla patikoimisen jälkeen. Kiuas oli suhteellisen uusi, löylyt erinomaiset. Mutta veto ei tuntunut olevan ihan kohdallaan, ei täällä eikä tuvassa. Pulahdukset jokeen ja sitten ruoanlaittoon. Istuttiin taaempana mökistä katoksessa, johon ei sitten seuraavaan vuorokauteen ketään muita tullutkaan. 

Niin ja nähtiinpä tämän päivän aikana itse se Pirukin, mutta jääköön kertomatta tarkemmin. Mielenkiintoinen kokemus sekin. Tietäjät tietää.

Illemmalla tuvalle tuli sääskihuputettu kaksikko, jotka olivat tekemässä todella mielenkiintoista vaellusta. Nyt kun oli kuulema kerrankin aikaa, niin olivat lähteneet Kemihaarasta, kolmisen päivää vaeltaneet Tahvolle, ja sieltä päivässä tänne. Lopullisena kohteena oli Kiilopää ja aikaa oli reilusti käytettävissä. Asianmukaiset tamineen myös säärystimiä myöten.

4. päivä, vesisade, n.+12C, 0km.  

Välipäivä Anterilla. Ihan hyvään rakoon. Seuraava päivä tulisi olemaan pitkä. Istuttiin tulilla, otettiin rauhallisesti. Käytiin saunassa uudelleen, juteltiin uusien kulkijoiden kanssa, heitä ei tosin montaa ollut. 

Todettiin että ei lähdetä alkuperäisen suunnitelman mukaisesti suoraan ylös tuvalta, vaan patikoidaan Muorravaarakkaan menevää polkua (tätä pitkin ei siis tultu, muuta kuin lyhyt matka alusta) kunnes tultaisiin kohtaan, josta olisi suora linja Laukkunoskan huipulle. Siitä näyttäisi kartassa olevan lähes puutonta maastoa sitten ylängöllä suhteellisen pitkä pätkä pohjoiseen. Tai oikeastaan pohjoisin osa ei ollut enää keltaisella merkittyä, joten oli vähän epävarmaa kuinka hieno ja helppokulkuinen tämä reitti nyt sitten olisi. Alunperin katsottiin että viimeisen päivän näkökulmasta olisi hyvä jos ehtisimme Helanderjärvien rantaan mutta sitten muutettiinkin kohteeksi Jyrkkävaaran tupa. Siellä voisi kuivatella kamojakin, sadetta kun oli taas vähän luvassa. 

5. päivä. n.13C, 24-25km.

Pitkä päivä koitti. Pyrittiin lähtemään ajoissa. Puoli kymmeneltä oltiin lopulta liikkeellä. Perillä tulisimme olemaan klo 21:15, joten kyllä tästä ihan pitkä päivä sitten tulikin.

Reitti oli oikein hyvä lopulta. Sitä ei tässä vaiheessa vielä tiedetty. Pelättyä sumua ei tullut, ja Laukkunoskalta Kannattamanoskan kautta Muorravaarakanjoen varteen oli oikein hyvät näkymät ja vaikkei loppupätkä aivan puutonta huipulla ollutkaan, ympärille näki monen kilometrin ajan oikein hyvin.

Polku Anterilta Muorravaarakkaan ei ollut kovin mieltä ylentävä. Joka tämän välin tallustaa ja jos aikaa on niin suosittelen kyllä ehdottomasti kiertämään Anteripään kautta mikäli keli vaan on ok. Keskellä polkua tuli vastaan noin 40cm x 20 cm täysin valkoinen kvartsilohkare. Painava kuin mikä, mutta joku sitä ilmeisesti oli johonkin suuntaan yrittänyt kuljettaa. Polulta poikettiin pohjoiseen suunnitellusti Tiuhtelmapään itäpuolella. Puro oli jo jonkunkokoinen tässä joten raahattiin isompi karahka ylitystä varten ja sitten suunnistushommiin. Nimittäin täältä "alempaa" kaikki huiput eivät näkyneet ja mietittiin jo tovi että ollaanko oikean puron varressa. Mutta kyllä oltiin. Lounasta nautittiin sitten tarpin alla juuri ennen nousua Laukkunoskan ja Tiuhtelmapään väliseen satulaan y-muotoisen purojen yhdistymisen kohdalla. Oltiin siis noustu jo hieman ylemmäs. Keli vaihtui todella nopeaan. Juuri kun päästin toteamasta kaverille auringonpaisteen tulevan "sittenkin", otin pari lusikallista ruokaa ja vilkaisin uudelleen selän taakse tarpin alta ja tummat pilvet olivat tulleet jo jostain. Tämän päivän aikana sade ja auringonpaiste vaihtelivat tiuhaan ja usein. Sieniä oli joka puolella ja isoja, samoin mustikoita oli pakko pysähtyä aina välillä syömään, sen verran isoja ja herkullisen näköisiä olivat.

Nousu kohti satulaa oli siis tarkoituksena, mutta yhtäkkiä huomasimmekin olevamme jo Laukkunoskan huipulla. Kerrankin näinkin päin. Muutamia kuvia, säätiedotukset ja yhteydet kotiin. Tosi kova tuuli, alkoi kylmä tulla. Reitti pohjoiseen näytti upealta. Ei se helppokulkuisin lopulta ollut ja puurajaan laskeutuessa vähän tiheitäkin paikkoja oli, mutta upea maisema kuitenkin, ei ketään missään ja pitkähkö puuton pätkä alkuun. Kuikkapää katseli vieressä odottavaisena.

Näkymä koilliseen Laukkunoskalta.

Pidettiin suunnasta sen verran huoli että oikealle ei saisi alkaa laskeutua, mielummin suoraan pohjoiseen, mutta jos johonkin, niin vasemmalle kohti Muorravaarakanjokea voisi alkaa pikkuhiljaa laskeutua. Harrijoen varteen ei haluttu turhaa päätyä. 

Lasku luoteeseen jokivarteen läpi samanlaisena pysyvän metsän tuntui loputtomalta. Arviolta kolmisen varttia taaperrettiin täsmälleen samannäköistä maastoa koko ajan alaspäin. Tuntui kun olisi liukuhihnalla loikkinut eteenpäin, samaa metsämaisemaa tuli vaan lisää ja lisää. Lopulta jokivarsi yhytettiin, huomattavasti etelämmässä kuin alunperin oletettiin. Jyrkkävaaraan olisi vielä ehkä noin 8km. 

Loppumatkalle mahtui vielä puronylityksiä kaatuneita keloja pitkin, onneksi oli sauvat, suota, sun muuta. Kahlaamo jokien yhdistymisen kohdassa ei tullut vastaan ihan siellä missä piti, tai oikeammin käveltiin aavistus liian pitkälle kunnes kaveri huomasi että edessä oleva joki virtasi väärään suuntaan. Meni hetki ennen kuin ymmärsin näkemäni. Vilkaisu karttaan selvensi tilannetta: Muorravaarakanjoki tekee tosiaan pikku mutkan etelään juuri ennen yhtymistä Harrijokeen. Olimme siinä kohdassa. Yli päästiin lopulta kenkiä riisumatta sauvojen avustuksella pöllejä pitkin. 

Lopun suot kyselivät jo huumorintajua ennen kuin sitten lopulta oltiin yhdeksän maissa tuvalla.

Suohommia vielä päivän päätteeksi.

Päätettiin nukkua tämä yö tuvassa, teltta ei edellisen pakkaamisen yhteydessä 4 päivän jälkeen vaikuttanut kovin kuivalta enää ja muutenkin olisi näppärämpi aamulla jatkaa matkaa.

6. päivä. n.13C, 11,5km

Viimeisellekin päivälle lopulta tuli sitten kuitenkin mittaa yli kymmenen kilometriä ja sade sekä pari ylitystä toi matkaan vielä vähän... väriä.

Aamulla lähdettiin joten kuten hyvin nukutun yön jälkeen liikkeelle. Jokivarsi oli hieno kulkea, todella kirkasta vettä ja polku pohjoiseen kulki välillä hyvinkin lähellä joen rantaa. Joki näytti myös olevan aika syvä siinä kohdin. 

Polku lähellä syvää vettä.

Ylityspaikkaa tai kahlaamoa ei yhytetty. Tai mitään selkeää sellaista ei näkynyt. Jossain sellainen pitäisi ilmeisesti olla ennen kuin Muorravaarakanjoki varsinaisesti yhtyy Suomujokeen. Vesi tosin olikin korkealla. Jonkun aikaa tiirailtiin ja etsittiin hyvää paikkaa mutta lopulta ei mitään muuta järkevää keksitty kuin mennä leveimmästä kohdasta yli. Siinähän sen kuuluisi olla matalinta. Ylitys oli sen verran leveä että oltiin yhtä aikaa liikkeellä. Kaveri tiedusteli kesken ylityksen josko ylittämäni kohta olisi ollut hyvä, vastasin ettei ollut. Varmaan kiva kuulla keskellä jokea kesken ylitystä... Yli kuitenkin päästiin mutta tarkkana sai olla, mikäli isommille kiville astui niin kaikki hyvin, mutta mikäli sellaista ei jalan alle löytynyt, joutui astumaan syvemmälle jolloin virtaavan veden voima tuntui huomattavasti suurempana.  Isommat kivet eivät kuitenkaan vastoin ennakko-oletusta olleet liukkaita joten eipä siinä mitään sitten.

Lounastauko pidettiin vielä sitten tulipaikalla Suomujoen varressa. Hienoa seutua tämäkin.

Suomujoki.

Tunti ennen maalia alkoi sataa aika reilusti. Saavuttuamme viimeiselle ylityspaikalle ja siten n.500m päähän autosta todettiin, että sekä housut että kengät ovat jo sen verran märkiä ja lisää tuli niskaan koko ajan, että oli ihan sama kävellä kengät jalassa yli. Näin sitten tehtiinkin. Olipas kerrankin hyvä pito, eikä vesikään tuntunut niin kylmältä kuin ihoa vasten. Toki sitten kenkiä kuivateltiinkin kolmisen päivää tämän jälkeen... Autolla sitten kuivaa päälle ja illaksi ei saatu hotellihuonetta Jänkhällä jytisee -tapahtuman vuoksi vaan jokin "studio", mutta siinä oli myös sauna joten loppu hyvin kaikki hyvin.

Ehkäpä se Vongoiva täytyy sittenkin yhyttää Marivaaran suunnasta joku kerta. Joka tapauksessa itäpuolen tunturit ja koko seutu Pirunportin jälkeen avautui todella upeana, joten varmaan sitten Raja-Joosepista tänne seuraavaksi uudelleen. Tosin tällä porukalla seuraava reissu suuntautuu kuulemma Muotkalle...

Hyvin nukutun yön jälkeen piipahdettiin aamupalalla Laanilan Savottakahvilassa. Kevyttoppatakeillemme naurettiin, kesäähän tässä vielä vietettiin. Lämpöä tuolloin oli niinkin paljon kuin 8 astetta. Karhuja oli kuulema hiljattain näkynyt Anterinmukan seuduilla. Lemmenjoen erämaatkin tuli puheeksi. 

Hyvä reissu kaikkiaan!