Urho Kekkosen kansallispuistossa elokuussa 2020

Tämän vuoden vaellukset ja reissusuunnitelmat menivät aika lailla jäihin koronta-tilanteiden vuoksi, mutta lopulta elokuinen UKK-puiston reissu saatiin järjestettyä.

Yöpymiset reitillä olivat: Kopsusjärvi, Tuiskuku, Luirojärvi, Lupukkalampi ja Lankojärvi.

Mukana reissussa tällä kertaa kaksi miestä, ei koiria. Taustalla oli samalta kesältä piipahdus Pallaksella Nammalakurussa sekä Luulammen lenkki tässä samassa puistossa. Tuntumaa oli siis otettu sekä uusiin kenkiin että telttaan joista myöhemmin lisää. Puistoa on tullut nyt kierreltyä eri suunnista* ja tämän kertainen reittisuunnitelma oli käydä katsomassa Kopsusjärveä, jossa en ollut ennen käynytkään, sekä ylipäätään kävellä puuttomalla tunturiylängöllä. 

1. päivä  Kiilopää - Kopsusjärvi, +17C, n.16km

Klo 16:30 startattiin Kiilopäältä tarkoiksenamme poiketa ns. perusreitiltä avotunturiin ja edelleen Kopsuspäiden yli Kopsusjärvelle. Näin myös tehtiin. Startti oli siis verrattain myöhäinen matkaan nähden mutta illaksi perille kerettiin kuitenkin. Tämä oli vielä suhteellisen lämmin päivä, taikka ilta. Keli oli selvästi kylmenemässä. Rinkkapuntarin kautta aluksi kuten aina, hieman yli 25kg ja hieman vajaa 27kg näytti puntari. Ehkä vois olla jotain vielä kevennettävissä seuraavalle reissulle.

Tultiin aika haipakkaa noin tunnissa Niilanpäälle. Jonkun verran porokämpän jälkeen poikettiin polulta ja todettiin ennen nousua Kopsuspäille, että kellon ollessa 18:30 olisi varmaan syytä syödä jo jotain. Ei siis jätetty illallista perille, vaan nautittiin se jo tässä vaiheessa mukavassa paikassa tuulelta suojassa Teräväkivenpään juurella. Pari korppia liihotteli yllämme.

Kartasta tiirailtiin, että Teräväkivenpään huipulla ei tarvitsisi käydä, kunhan tähtäisi Kopsuspäille, jotka voisi sitten huiputtaa ennen kuin laskee puron vartta alas mahdollisesti saksalaisten aikoinaan tekemälle Kopsusjärvelle johtavalle tielle. Käytännössä näin tehtiinkin. Ylhäältä avautuvat maisemat olivat todella hienot. Aluksi esiin tulivat Nattaset, jonka jälkeen koko 360 asteen näkymä, jossa myös kaukana siintävä vesisade auringonlaskussa. Huikea kokemus. Kopsuspäät ovat korkeammalta kohdaltaan yllättävän leveä alue ja alue, jolla purojen varsien polut sijaitsee on yllättävän loiva.

Sadetta iltahorisontissa jossain kaukana Kopsuspäiltä katsottuna.

Selvää polkua alas ei oikein ollut vaikka kartassa sellaisia oli pari merkattu. Alaspäin taivaltaessamme törmäsimme kullankaivajien alueeseen, näytti siltä ettei olisi kauaa siinä vielä ollut. Nauhoin eristetty, wc-koppi ja muuta materiaalia. Ketään ei kuitenkaan paikalla näkynyt tai kuulunut. Jatkettiin alaspäin ja tie järvelle löytyi lopulta. Ensimmäisen päivän kilsat alkoi jo vähän tuntumaan jaloissa loppumatkasta. Tie ei vie suoraan tulipaikalle, vaan pienen suon kierto tai ylitys oli vielä edessä. Hillaa löytyi syötäväksi vielä jonkun verran, mustikkaa sitäkin enemmän. Kello oli ehtinyt jo yli kymmeneen ennen kuin oltiin tulipaikalla. Perillä oli lisäksemme yksi yksinvaeltaja omissa oloissaan. Tulisteltiin hieman ja nautittiin illallinen. Kuksaan kaatui vahvempi imperial stout. Sitten yöpuulle. 

2. päivä  Kopsusjärvi - Tuiskukuru, n+10C, n.18,5km

Kopsusjärvi näytti kauniilta aamun auringossa. Pienet pulahdukset alkuun. Lämpötila laski tästä päivästä alkaen kolmeksi päiväksi noin kymmeneen asteeseen, yöllä selvästi allekin. Tiedossa oli etukäteen arvioiden reissun raskain päivä. Reissusuunnitelmassa oli joustoa sen suhteen, taivaltaisimmeko Tuiskukurulta Luiron saunan jälkeen illalla vielä Lupukkalammelle, vai jäisimmekö Luirolle. Mutta ei oikein sen suhteen etteikö tänään Tuiskukurulle saakka olisi hyvä kävellä. Näin siis tehtiin. Suosituimman Luirojärvelle johtavan reitin mukaisesti 15km Suomunruoktulta Tuiskukurulle on vallan ok päivämatka, mutta meillä tähän lisättäisiin 4km Kopsukselta ensin alkuun, sisältäen vähän nousuakin. No, ei nyt kovin ihmeellistä kuitenkaan.

Tammakkolammen tulipaikka oli hienolla paikalla. Taustalla vuokrakammi, ja alue kokonaisuudessaan pienehkö. Tästä saisi hienon tukikohdan "omakseen" niin halutessaan kammin vuokraamalla.

Tulipaikalta lähtee kaksi polkua molemmin puolin kammia pohjoiseen. Ensimmäisen, eli vasemman polun vieressä osoittaa polun suuntaan isohko kyltti "Suomunruoktu". Sinne päinhän oltiin menossa. Vaan tarkempi kartan lukija olisi huomannut että vasen polku lähtee kyltistä huolimatta kääntymään nopeasti lisää vasemmalle eli takaisin Kopsusjärvelle vievälle tielle. Sen sijaan kammin toisella puolella n.30m päässä oleva niin ikään samaan suuntaan aluksi lähtevä polku lähtisi pian kääntymään kohti Suomua. Oletimme molempien vievän samaan paikkaan ja tuntui muutenkin järkevältä lähteä Suomunruoktu-kyltin mukaiseen suuntaan taivaltaessamme kohti Suomunruoktua. Kuitenkin vasen polku lähti tosiaan kääntymään väärään suuntaan ja myös näytti päättyvän metsässä, joten hetken verran tilannetta pohdittuamme lähdimme suunnalla tepastelemaan kohti Suomua viistosti niin, että pian olisimme oikealla polulla. Näin myös tapahtui.

Ennen vanhaa museokämppää alkoi sataa. Vaelluskengät jouduin riisumaan Suomun ylitystä varten, kaveri oli kumppareilla tässä vaiheessa, joten ei ongelmaa. Itselläni oli tänä kesänä hommatut uudet Lundhagsin kalvottomat ns. kuorikengät. Toimivat koko reissun moitteetta, eivätkä kastuneet. Toki G-1000 -kankaisten hieman ylipitkien housujen lahje lepäsi reissun ajan kenkien nahkaosien päällä estämässä kastumista. Edellisille kalvollisille vaelluskengille ikää oli ehtinyt siunaantua jo viitisentoista vuotta, joten olihan tuo aikakin jo hommata uudet. Ei ihme että edellisellä reissulla täällä jalkapohjat olivat pidempien päivien jälkeen "tulessa". Nyt samaa tuntemusta ei esiintynyt, vaikka reissu oli selvästi pidempi.

Aitaojan tulipaikalle saavuttiin reilussa parissa kymmenessä minuutissa Suomun ylityksestä, helppokulkuinen pätkä. Lounas ehdittiin enimmäkseen syödä ennen kuin alkoi vähän reilumpi sade. Sadekamppeet päälle ja kohti Salonlammen laavua. Tässä kohtaa onkin sitten helppo stiplata nimittäin reitti Salonlammelle lähtee aika pian eri suuntaan tulipaikalta ja Tuiskukurua kohti menevä, pian rinteeseen nouseva paljon selkeämpi polku jatkaa ns. suoraan eteenpäin. Lounaan aikana ohi meni kahden nuoren parin joukko, sekä yksi pariskunta, joista jälkimmäisten kanssa vaihdettiin pari sanaa. Olivat menossa Salonlammelle hekin, mutta pitkään näyttivät kävelevän mainittua isompaa polkua Tuiskukurua kohti... Laavulla heitä ei myöskään sitten näkynyt, nuorukaisten seurue siellä kyllä yhytettiin. 

Laavu ja sen ympäristö oli suurinpiirtein sen tapainen kuin muistinkin. Pienen käveleskelyn seurauksena löydettiin kuitenkin myös hieno tulipaikka niemestä laavun vierestä tulevia kertoja varten. 

Matkalla Tuiskukuruun.

Jatkettiin matkaa. Voimat alkoivat olla vähän koetuksella. Oltiin syöty ehkä liian vähän ja menossa oli toinen yli 15km päivämatka peräkkäin heti vaelluksen alussa. Kellokin oli ehtinyt jo puoli kahdeksaan ja illallinen vasta edessä. Pysähdyttiin keittelemään kahvit ja otettiin vähän jotain purtavaa. Ruokaa ajateltiin kuitenkin tehdä vasta Tuiskukurulla. Lopulta perille saavuttuamme huomasimme, että molempien varsinaisten tulipaikkojen aivan viereen oli laitettu teltat, joten ajateltiin ettei viitsi jäädä niille hengailemaan ja ruokaa laittamaan. Taaempana hieman korkeammalla onkin sitten myös ihan hienolla paikalla tulipaikka. Sopuli tai kaksi kurkki menoamme puun alta suoraan otsalampun valoa kohti välittämättä meistä oikeastaan lainkaan. Aika myöhäseen meni sitten lopulta notskilla mutta mieli virkeni ja voimat palasivat.

3. päivä Tuiskukuru - Luirojärvi. +10-13C, 8km.

Rauhallinen pitkä aamu. Matkaa olisi joko hyvin maltillisesti Luirolle, tai sitten siihen vielä iltahaikkaus päälle, mutta se varmistuisi joka tapauksessa vasta myöhemmin. Pidettiin pari taukoa tosi mukavilla paikoilla, kännykälläkin saatiin vähän yhteyksiä ja poimittiin mustikoita, joita tuntui koko reissun ajan olevan ihan joka puolella ja paljon. Piti olla kylmä sateinen päivä, mutta olikin suhteellisen lämmin ja sateeton. Lopun Pikkutuntureiden itäpään ylitys tultiin omia polkuja mukavassa kelissä. Mielestäni olin jostain lukenut että tässä kohtaa ylitystä varten olisi jo silta tai jotain rakennettu, mutta ei näkynyt. Mönkijöistä jäänyttä öljyä kylläkin vedessä rannoilla.

Luirolla oli ehkä viitisen seuruetta ja parisen tuli illan aikana lisää. Sovittiin saunavuoroista ja löylyihin. Kiuas oli uusittu edellisen käynnin jälkeen, oikein hyvät löylyt tuli tästäkin. Pulahdus pari kertaa ja sitten taas tulille.

Eipä tehnyt mieli enää jatkaa iltakävelylle ja muutenkin todettiin että ehkä hyvä eilisen jälkeen pitää päivä lyhyempänä. Ongelmana oli sitten vain reitin kannalta se, että tarkoitus oli jatkaa Lupukkalammelle ja sieltä edelleen paljakkaa pitkin Porttikoskelle. Luirolta olisi noin 9km Lupukkalammelle ja sieltä 10km suunnistus Porttikoskelle. Liikaa yhdelle päivälle. Toisaalta 9km Lupukkalammelle olisi aika vähän, ja edellyttäisi taas sitä, että seuraavana päivänä ei voisi jäädä Porttikoskelle, koska tällöin viimeiselle päivälle jäisi 25km taival joka olisi jo liikaa. Päädyttiin siihen, että katsotaan mikä on tilanne ja miltä tuntuu Lupukkalammella.

Istuttiin iltaa nuotiolla. Kuukkelit tekivät lentoharjoituksia ja ohituksia pään yläpuolelta ja jäivät tarkkailuasemiin läheisille oksille.

Luirojärvi yöllä.

4. päivä Luirojärvi - Lupukkalampi. +10, 9km.

Lähdimme patikoimaan kohti Lupukkalampea. Pari polkua piti Calazon kartan mukaan mennä pohjoiseen, puron vartta toinen, ja toinen ylempänä. Jotenkin päädyttiin kuitenkin ilmeisesti siinä välissä kulkevalle mönkijäuralle joka johti poromiesten kylään jota ei kartalla näkynyt. Jatkettiin matkaa pohjoiseen, polulla sammakon raato kahteen eri kertaan. Saavuimme pienen suon reunalle, ja ilmeisesti kun ei sen enempää haettu suota kiertävää polkua vaan ylitettiin se mättäältä mättäälle, samalla menetettiin sitten tuossa kohtaa ylemmäs Pälkkimäojan laavulle menevä polku ja jatketiin suoraan kohti Maantiekurua pohjoisesta suon reunalle tulevaa polkua pitkin. Tämä ymmärrettiin vasta hieman myöhemmin kun laavua ei näkynyt. Pidettiin lounastauko ja kaveri kävi vielä tsekkaamassa jatkuisiko polku ylös ja itään kohti laavua, ei jatkunut vaan suoraan ja eteenpäin. Jonkun ajan päästä todettiin, että ympäristö ei muutenkaan vastaa enää kartalla näkyvää, joten otettiin pieni mietintätuokio ja kännykkääkin käytettiin. Paikannettiin itsemme juuri siihen, missä meidän olisi pitänytkin olla eli Lupukkalammen itäpuolella, kyseessä ei vaan ollut yksiselitteisen selkeä kuru vielä tässä kohtaa, jonka pohjalla olisi pitänyt olla, vaan maasto oli hieman monipuolisempi vielä tässä kohtaa. Varsinainen kuru olisi pohjoisempana. Joka tapauksessa tiukka vasen ja kohti lampea. Lampi oli suurempi kuin mitä olin kuvitellut ja kerrassaan hieno laakso tuntureiden suojassa muutenkin. Rannalla näkyi kaksi telttaa.

Lupukkalampi, taustalla Lupukkapää.

Katsottiin teltalle paikka ja lähdettiin keräämään irtopuuta nuotiota varten. Alkoi kuitenkin sataa. Siirryttiin telttaan valmistelemaan illallista. Tänä kesänä varuste.netin kampanjasta hankkimani MSR Hubba Tour 3 -teltassa on kyllä todella iso absidi. Sinne mahtuu samaan aikaan kaksi putkirinkkaa, muuta kamaa sekä lisäksi ukko retkipatjoineen laittelemaan ruokaa. Itse teltan puoli on olevinaan kolmen hengen, mutta käytännössä tilava kahdelle hengelle, varmaan ahdas kolmelle. Painoa on kuitenkin vain 3kg, joten oli ihan hyvä ratkaisu ottaa tämä mukaan Haltin 2 hengen tunneliteltan sijaan jossa ei mahdu istumaan. Hubba Tourin vedenpitävyydestä on ollut puhetta palstoilla. Meillä ei kertaakaan vesi läpi tullut, mutta kun joku osui sateisen yön jälkeen kattoon niin sisään tippui pisaroita. Tällä ei tosin välttämättä ollut tekemistä sateen kanssa, vaan se saattoi liittyä kosteuden tiivistymiseen teltan sisälle hengitysilmasta. Emme nimittäin pitäneet tuuletusaukkoja auki koska öisin oli sen verran kylmä, että sormia paleli mikäli käsi oli ulkona makuupussista. Hubba Tourissahan on sisäteltan yläosa pelkkää sääskiverkkoa, mikä on sinällään hyvä ratkaisu, että kuumina kesäöinä ei tule niin kuuma ja ilma kiertää. Mutta kylmemmällä tosiaan ajatuksemme siitä, kompensoisimme tätä pitämällä tuuletusräppänät kiinni ei siis toimi koska tällöin kosteus kertyy teltaan liiaksi. Teltta siis vuodenajan mukaan.

Käytiin lopulta vielä hieman tulistelemassa ennen iltapuulle menemistä. Ei ollut voimia eikä into kiivetä kosteassa ja sateisessa säässä Lupukkapäälle Luiroa ihmettelemään toisesta suunnasta. Sekin täytyy vielä joskus tehdä. Vielä vähemmän oli intoa lähteä syömään huomisia kilometrejä nyt illan sateessa. Olimme siis päätymässä suunnitelmaan, jonka mukaan huomenna patikoitaisiin ensin Porttikoskelle, ja jatkettaisiin sieltä sitten vielä johonkin lähemmäs Kiilopäätä. Joko eräälle nimettömälle lammelle Lankopään kupeessa tai sitten ihan vaan Lankojärvelle. Joka tapauksessa oltiin tullessa saatu tuore säätiedotus, jonka mukaan huominen olisi aurinkoinen päivä, joten ajateltiin jättää kipuaminen ylös ja siellä liikkuminen täten huomiselle.

Sateisen illan iltatulet.

5. päivä  Lupukkalampi - Lankojärvi, +17, n.17km.

Telttamme rannalla.

Aamu valkeni aurinkoisena, luvattu lämmin päivä saapui. Kiivettiin Lupukkapään kupeeseen ylös ja ihailtiin maisemia. Suunnistaminen ylhällä oli sikäli helppoa, että kaikki ympärillä näkyvä oli mittakaavaltaan todella suurta, oli se sitten kuivunutta puronpohjaa, kurua tai tunturin huippua. Mahtava reitti, tällaisia lisää. Näkyvyyttää riitti ja kulku oli helppoa.

Yhä ylöspäin kohti puuttomien tuntureiden jatkumoa Peurapäälle.

Kun Peurapää tuli näkyviin alkoi metsäisempi osio. Laskeuduttiin Peurapäälle vievään satulaan jonka jälkeen näkyvyys metsäisemmässä maastossa heikkeni. Kiivettiin ylöspäin niin paljon kuin pääsi, nousu vei yllättävän paljon aikaa, taukokin pidettiin. Jonkun ajan päästä olimme kuitenkin huipulla, jota olimme vasta katsoneet toiselta puolelta. Käveltiin kaksihuippuisen Peurapään luoteiskulmaan. Täältä alkaisi sitten vähän tarkempi suunnistaminen kohti Porttikosken tupaa. Jälkikäteen katsottuna matkaa ei linnuntietä ollut paljoa, mutta suunnassa pysymistä ja maamerkkejä tarkkaillessa semi-hankalassa maastossa taivaltaessa tähän alamäkipätkään tuhrautui jonkun verran aikaa. Suunta katsottiin aika tarkasti eranto huomioiden niin kuin UKK:ssa kannattaa, mutta lopussa piti vetää vähän oikealle, jottemme viivasuoralla suunnalla olisi joutuneet enää turhaan nousemaan ylämäkeen. Lopputuloksena päädyimme suoraan Porttikosken tuvan pihaan.

Taas oli syömistä lykätty vähän turhaan ja tämä tuntui yleisenä väsymyksenä. Ruoan jälkeen tilanne parani kuitenkin laakista ja ukot piristyivät huomattavasti. Ruokia nuotiopaikalla laittaessamme tuvasta tuli henkilö tiedustelemaan onko meillä karttaa. Olihan meillä kaksikin. Pyysi saada ottaa kuvaa. Reaktiomme oli ilmeisesti kulmien kurtistaminen, sillä mies jatkoi itse että on ollut alueella aiemminkin. Eipä siinä sitten sen enempää vaihdeltu kuulumisia ja hän sai kuvansa. Tavattiin myös Aittajärveltä lähtenyt kanootilla liikkeellä ollut mukava kaveri, joka kertoi veden olleen aika matalalla ja kanoottia oli joutunut vetämään perässä aika tiheään. Mielestämme oli jo ilman tätäkin aika kova juttu meloa Suomua vastavirtaan, kyllä siinä jonkinmoinen virta on Porttikoskenkin kohdalla. 

Suomujoki alkaa olla Porttikosken ja Lankojärven välillä jo kohtuullisen paljon suurempi kuin aiemmin Suomunruoktun museokämpän kohdalla ylitystä tehdessämme.

Muistin viime vuodelta millainen reitti oli laskeutua Lankopäältä Taimenlammelle, ja mikäli haluaisimme alkuperäisen suunnitelmamme mukaan yöpyä Lankopään kupeessa nimettömällä lammella, tulisi tuo hankalahko puroa seuraava kivinen polkureitti tallata nyt toiseen suuntaan eli ylöspäin, ja sitten vielä ylittää Lankopää. Se ei päivän tetsauksen jälkeen houkuttanut, ja vettäkin oli taas luvassa, joten päädyttiin pitkän tauon jälkeen jatkaa Lankojärvelle. 

Suomu ylitettiin Keinovankan tulipaikan kohdalta tänäkin vuonna. Rannalle oli edelliset ylittäjät jättäneet tukevan oloisia "vaellussauvoja". Syvyys vaihtelee tässä kohdin aika nopeasti ellei pienen niskan kohdalta tarkasti kävele. Ja mitä syvempää, sen enemmän virta vie myös itse vaellussauvaa. Joka lähtökohtaisestikin oli kelottunutta puuta, jonka kestävyyttä ei tiedetty. Eli tarkkana sai olla.

Matkalla Lankopäälle polvi, tai sen vieressä oleva jänne alkoi vihoittelemaan. Oli jo aiemmin antanut merkkejä alamäissä, mutta vain niissä. Nyt yltyi kuitenkin jo enemmänkin vaivaamaan, ja ibuprofeiniia otin matkalla sekä myöhemmin yöksi. Viisi kilometriä Lankopäälle tuntui aika pitkältä, ilmeisesti taisi olla vähän päälle. Yllättävää oli että Lankojärvellä ei ollut ketään. Olimme ihan varmoja että tuvan sisällä olisi porukkaa kerran ulkona ei, mutta tyhjää oli sielläkin. Hämmentävää. Käsitykseni mukaan täällä on usein tähän aikaan vuodesta paljonkin retkeilijöitä. Oma kokemuksemme täältä oli 9 vuoden takaa ja tuolloin sekä piha että tupa oli täynnä porukkaa.

Mietittiin, että matkaa Kiilopäälle olisi vielä sen verran huomenna, että hyvä herätä ajoissa ja lähteä pätkimään. Hotelliyö Saariselällä odotteli. Mietittiin sitten, että voitaisiin oikeastaan tänä yönä ensimmäistä kertaa olla laittamatta telttaa ja nukkua tuvassa. Näin tehtiin. Kunhan oltiin iltaa istuttu pihalla. Muita ei tullut, ei illalla, yöllä eikä aamulla. Iltanuotiolla istuessamme alkoi vastapäisestä niemennokasta veden toiselta puolelta kuulua ääniä ja vilkkua otsalampun valoa pimeässä. Mietittiin että olivatkohan ko. retkeilijät tietoisia että ovat niemennokassa, ja että pikkuisen takaisinpäin kävelemällä siitä on maayhteys Lankojärven tuvalle ja matkaa muutamia satoja metrejä. Näytti että kävivät pimeässä kääntymässä rannassa tarkkailemassa tilannetta ennen kuin alkoivat virittää telttojaan niemennokkaan. Toisaalta voi olla tietysti mahdollista että halusivat olla rauhassa keskenään. Myöhäinen saapuminen ja rannan tarkkailu otsalampuilla viittasi kuitenkin muihinkin mahdollisuuksiin.

6. päivä  Lankojärvi - Rautulampi - Luulampi - Kiilopää. +13C, 20km.

Reitti Rautulammen ja Niilanpään kautta Kiilopäälle on tullut jo aika tutuksi aiemmilta reissuilta, joten tällä kertaa otettiin sitten tavoitteeksi patikoida Luulammen tuvan kautta Kiilopäälle. Olin kyllä aiemmin käynyt kesällä perheen kanssa siellä Luulammen lenkin mutta kaveri ei ollut paikkaa aiemmin nähnyt. Aiemmalla kesän päiväreissulla latukahvila ei ollut auki. Nytkin oli arkipäivä ja enemmän kesää kuin talvea, joten hyvin opportunistisia oltiin sen suhteen että kaffeet saataisiin. Ympäripyöreästi karttaa mittaillen sain lenkille hieman enemmän kilometrejä kuin jos olisimme menneet Niilanpään kautta, mutta myöhemmin vastaan tulleiden puiston omien kylttien mukaan matka olisi sama. Sinällään hauska anekdootti muuten on myös se, että Lankojärveltä lähdettäessä Rautulampi olisi kyltin mukaan 7km päässä, mutta perille saavuttua Rautulammella oleva Lankojärvi-kyltti kertoo matkaa samalla polulla olleen 8km.

Joka tapauksessa Rautulampi tuli nopeasti vastaan. Muutamia muita paikalla sekä nykypäivän mukaisesti myös pyöräilijöitä. Mentiin huvikseen päivätupaa korvaamaan tuotuun jurttaan tekemään lounasta. Pätevä suoja. Kauempana näkyi joku kävelevän muovikassi kädessä ja rinkka selässä. Ovesta ulos astuessani vastaan tuli nuori mies joka toivotti hyvät huomenet. Säpsähdin ja katsoin kelloa: 11:45. Niin no, periaatteessa. Kerroin että hän on teoriassa oikeassa, mutta olimme patikoineet jo hyvän tovin Lankojärveltä niin oltiin mielestämme jo päivän puolella. Tiedustelin mihin hyvin nukkunut retkeilijä oli jatkamassa, ei muistanut. No, siinä ollaan lomailun ytimessä, tavallaan.

Rautulammen uusi suojapaikka päiväretkiläisille, ja muillekin.

Uudet kengät istuivat jalkaan hyvin, rinkka oli jo keventynyt ja maali häämötti, joten Luulammelle patikoitiin rupatellen todella vauhdikkaasti. Latukahvilakin oli auki ja kahviakin saatiin, joskin mukaan otettu vitonen ei kahden hengen kahveihin riittänyt. Ympärillä pyöri helikopteri, joka myöhemmin selittyi sillä, että käynnissä oli helikopterin laskeutumispaikkojen raivaustyö. Luulammelle oltiin myös rakentamassa uutta tulistelukotaa, joka on tarkoitettu päiväkäyttöön.

Ylämäki Luulammelta Kiilopäälle tuntui tässä vaiheessa ns. riittävän pitkältä. Kahden viimeisen kilometrin aikana rupesi taas satamaan sen verran vettä, että piti heittää storm pantsit vaellushousujen päälle ja kaivaa hupullinen takki esiin. Jalka etenki kuitenkin yllättävän kivasti maaliin saakka eikä eilispäivän polvikivuistakaan ollut tietoakaan.

Uudet kengät ja teltta kyllä tekivät tästä reissusta omalta osaltaan niin onnistuneen kuin se oli. Hyvät vehkeet kunniaan!

*vaikka puistoa on tullut kierreltyä eri suunnista, niin Raja-Joosepin lähtöpaikka, Itäosat ja mm. Vongoiva vielä kokonaan tsekkaamatta. Ensi syksynä sinne!