Urho kekkosen kansallispuistossa elokuussa 2019


Pitkästä aikaa täällä muutaman päivän vaelluksella. Edelliset neljä kesää ovat kyllä tuoneet seudulle, joko työ- tai vapaa-ajan merkeissä, mutta korkeintaan yhden yön reissuille, joten niillä on tullut lähinnä käytyä huiputtelemassa Kiilopäätä, Luulammella ja Iisakkipäällä. Edellisestä useamman yön reissusta alueella oli päässyt kulumaan jo 8 vuotta. Nyt oli sitten tarkoitus patikoida enimmäkseen omia polkuja siten, että Taimenlammen kautta käytäisiin katsastamassa Porttikosken seutua, jossa en aiemmin ollut käynytkään. Sieltä sitten alaspäin, kenties Padagovaa katsomassa ja sitten lopuksi vasta vähän kuljetummalle reitille Suomunruoktun kautta takaisin. Loppupää meni kuitenkin eri reittiä koska alun pari tunturien ylityksiä sisältävää päivää meni sen verran sumussa, että teki mieli nousta vielä lopuksi uudelleen tunturiin kun oli aurinkoisempaa. Etenkin kun mukana ollut kaveri oli ensi kertaa alueella ja tottunut vaeltamaan lähinnä Lemmenjoen erämaissa eikä niinkään korkeuseroissa. Jos näin voi sanoa.

Lähdimme Kiilopäältä ja tosiaan melkoiseen sumuun päädyimme saman tien. Sitä jatkui sitten kaksi päivää. Tänä aikana ei myöskään nähty käytännössä ketään vaikka Kiilopäältä lähdettiinkin. Valittiin reitti vähemmän kuljettuja polkuja pitkin. Yksi juoksija tuli Taajoslaavulle, mutta pistäytyi niin nopeasti paikalla, että emme oikeastaan edes ehtineet panna merkille mitä hän sanoi kunnes taas katosi.




Sumun seasta avautui sitten aina välillä todella hienoja näkymiä, kuten tämä kuru, jonka emme olleet laskeneet olevan aivan tässä:





Yövyttiin teltassa Taajoslaavulla ja jatkettiin matkaa. Otettiin pian laavun jälkeen suunta järvelle, jossa suunnittelimme lounastavamme. Kartalla ja kompassilla mentiin koko reissu. Tässä kohti haasteena oli vähän tiheämpi metsä, myöhemmin tunturissa taas se sumu. Mutta ihan hyvin osuttiin järvelle 4km päähän. Ihan hyvin tarkoittaen siis että läheiseen kuruun, muttei siis kovin kauas järvestä.

Lounastauon jälkeen suunta ylös tunturiin ja kohti Taimenlampea. Päällä ei kyllä sitten tosiaan nähnyt muita huippuja ja suuntapuiden kanssa sai olla tarkkana. Hämäävää miten n.200m päässä oleva suuntapuu onkin n.20m kävelyn jälkeen edessä ja taas pitää ottaa uusi suunta. Vastaavasti ihan yhtä kaukana oletetuksi ollut puu onkin 200m+ päässä. Mutta tavallaan ihan hienoa tunnelmaa tällainenkin.

Lähestulkoon henkinen kokemus oli puolestaan se, kun arvoimme tunturin päällä Taimenlammen tarkempaa sijaintia (ja liian jyrkälle jyrkänteelle tulon välttämistä), sumuverho avautui yhtäkkiä juuri Taimenlammen kohdalta ja ikään kuin väläytti meille järveä. "Täällä se on". Yhtä äkkiä kuin verho avautui, se myös sulkeutui eikä järveä enää näkynyt. Jos olisimme katsoneet toisaalle emme olisi nähneet sitä. Suunta oli kuitenkin nyt selvä. Järvi myös näytti olevan "suhteellisen lähellä". Käytännössä taisimme kuitenkin kulkea vielä 1,5h ennen kuin olimme siellä.

Taimenlampi kajastaa oikealla. Näyttää olevan lähellä. Puolitoista tuntia.



Todella kuivaa oli ollut ennen kuin tultiin alueelle.


Lopulta lammelle päästiin. Lammen rannoille myrskyissä (Mauri- ja varmaan uudempiakin) kaatuneiden puide määrä oli valtava. Siitä ei nyt kuvaa. Hetkeksi jäätiin ihmettelemään.
Tarkoitus oli tälle reissulle päivittää Trangia kaasuun, mutta ko. päivityksen ollessa lopussa XXL:ssä päädyin tällaiseen MSR:n versioon, joka osoittautui kyllä oikein hienoksi peliksi. Venereissuilla on viime vuosina tullut käytettyä ainakin kolmea erilaista, sinänsä erittäin kevyttä pullon päälle ruuvattavaa versiota, mutta ne ovat aivan liian kiikkeriä kaikki. Tämä seisoo maassa, ja lisäksi paistopinta-alaakin on aika mukavasti.

Tätä reissua varten tuli hommattua tarppi teltan kaveriksi. Sateen suojaksi illan istumista sekä lounashetkiä varten. En oikein ole teltassa viihtyvää tyyppiä vaan istun mieluummin nuotiolla aika pitkään. Vesisateen sattuessa tarppi pelastaa tilanteen. Haukkui kyllä hintansa ja yllättävän kevythän se on myös.

Taimenlammen rannalla kun istuttiin niin joku pöllö tuli seuraksemme kelon latvaan. Tuijotteli sieltä ja kuulema piti hyvin erikoista ääntä yön, kertoi ilman korvatulppia matkaan lähtenyt vaelluskumppanini.

Seuraavana päivänä lähdettiin kohti Porttikoskea. Ylityspaikkaa haettiin hetki, ennen kuin molemmat tarttuivat välimuistiin jääneeseen lausahdukseen, jonka kaverini lausui heti Suomulle saavuttuamme: "tästä niskan kohdaltahan se kannattaa ylittää". Jostain syystä olimme kuitenkin lähteneet hakemaan "parempaa" paikkaa vielä tahoiltamme.

Ei tästä.

Porttikoski oli ihan ok. Teki pikku mutkan mutta tulipahan nähtyä ja tietää nyt mitä siellä suunnalla on jos joskus liikkuu. Sitten vaan etelään kinttupolkuja pitkin monta kilometriä. En nyt uskalla tässä varmalla sanoa, mutta omasta kokemuksestani väittäisin että Calzonen polku-merkinnät eivät pidä paikkaansa kaikkialla. Pari polkua katosi (tai, on mahdollista että me tipuimme yhtäkkiä kartalta selvässä kohtaa) ja jossain kohtaa ei kyllä löytynyt sitten millään polkua vaikka karttaan sellainen oli merkattu (Taimenlammelta tultaessa Suomun rantaan pitäisi pohjoiseen lähteä polku. Ehkä siellä sellainen oli jossain, kartassa vaan näytti että ihan yhtä vahvana menisi myös länteen ja etelään - tosin eihän siinä polun vahvuuksia ole merkattu. Minkäänlaista polkua emme havainneet kuitenkaan risteävän pohjoiseen vaikka asiaa seurasimme. On toki mahdollista että missasimme sen silti. Eli siis ennen ylitystä ei mielestämme pohjoiseen lähtenyt polkua).

Palovanganjoen yli ei nyt mennyt siltaa. Vähän matkan päässä vieressä oli tällainen viritys. Kuva otettu ylityksen jälkeen. Näyttää tässä ehkä pahemmalta kuin onkaan, sillä oikean puolimmainen toimi kaiteena eivätkä heiluneet, joten sinällään itse ylitys oli suht ok. Mutta suurempi riski oli tähän lankuille pääsemisessä: kuvan vastarannalla polku on ikään kuin jyrkänteen reunalla, josta pitää rinkka selässä "kiivetä alaspäin", että pääsee ylipäätään astumaan tälle sillalle. Siinä joutui jo käsillä pitämään kiinni kalliosta. Pienikin kosteus siinä olisi tehnyt hommasta kyllä jo mahdotonta.


Sitten tulisteltiin Kotakonkäällä ja käytiin pulahtamassa. Ihmeteltiin reissua ja maailman menoa. Lisättiin valkosipulia pussiruokiin ja otettiin vähän ahvenanmaalaista rommia. Päiviteltiin paria polulta eksymistä ja ihmeteltiin merkintöjä.

Viimeistään tässä vaiheessa myös päätettiin skipata Suomunruoktun reitti ja niinpä aamusta porhallettiin aika haipakkaa Rautulammelle. Siellä tuli vastaan useita kavereita paksupyörillään. Vettä alkoi vähän tihuuttaa ja viritettiin tarppi rinkkanarikoiden ylle lounassuojaksi. Siitä sitten Nilanpään kautta vek.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Reissu Terbmisjärvelle elokuu 2023

UKK-puistossa elokuussa 2022

Urho Kekkosen kansallispuistossa elokuussa 2020