Kemihaarassa 2012

Pienimuotoinen talvivaeltelu Kemihaarassa.

Arvokasta kokemusta tulevaa varten.

Olimme värkänneet oman JR-27:n talven iltoina, mutta saimmekin viime hetkellä käyttöömme isomman pulkan. JR tuntui kahden miehen kamoille vähän ahtaalle, joten nopeasti päätettiin vain ottaa tämä mukaan. 

Kaiken pahan alku ja juuri. 200cm, 80+kg. Kyllä, vähempikin olisi riittänyt.

Ajoimme Uudeltamaalta Kemihaaran pihaan. Ilmatieteenlaitoksen mukaan noin -13 piti olla. Oli yli -20 (tulevana yönä -27). Pakattiin ahkio ja lähdettiin liikkeelle. Ahkio ei liikahtanutkaan parkkipaikalta. Katsoin jo, että jäikö joku remmi kiinni jonnekin kun ei inahdakaan. Useamman kerran piti ihmetellä että mikä siellä haraa vastaan kun ei mitään tapahdu. Se oli semmoinen kuin kitka pakkasessa.

Mietittiin jo, että mitä voi jättää pois kun 50m veto parkkikselta tuntui melkoiselta työltä. Mutta ei siellä loppujen lopuksi mitään sellaista poisjätettävää ollut mikä olisi kauheasti auttanut. Joten ei muuta kuin a) reittisuunnitelma uusiksi ja b) reissun eetos muuttui juuri hiki-hommiksi.

Oltiin suunniteltu telttailevamme n.4km päässä, mutta koska pakkanen oli huomattavasti oletettua kireämpi ajateltiin vetää ahkio Vieriharjun tuvalle. N.3km/10km kohdalla meinas usko loppua, mutta kartan tarkempi tiiraaminen kertoi että ylämäet on nyt takana, joten pikkasen iisimpää on luvassa. Vuorovedoin, enimmäkseen ilman suksia ja lämpöä ylläpitäen ahkio lopulta kiskottiin tuvalle. Nyt kun tuota kuvaa katsoo niin onhan tuo ihan älytöntä hommaa. Kaks pikku pulkkaa ja kenties reput ens kerralla ja jaetaan vähän painoa...

Ilta saapuu.

Pakkanen kiristyy. Vaan eipä sitä kuvanottohetkellä niin huomannut kun hiki virtasi. Muuten asia, jota talvivaelluksilla noin yleensä ottaen olisi syytä välttää. Tässä se ei niin haitannut kun oli selvää että suora baana tuvalle muutaman kilsan päähän.

Loppupätkä meni hieman iisimmin kun ei ollut ylämäkeä. Seuraava päivä olikin sitten aurinkoinen ja pakkanenkin oli hellittänyt jo hieman.

Lähdettiin käymään ilman ahkiota korvatunturia ihmettelemässä. Ei käyty murustalla eikä muutenkaan perillä saakka, kunhan vähän hiihdeltiin eilisiä jaloista pois ja nautiskeltiin kelistä.

Lite bättre.

Korvatunturia kohti.

Päiväreissulta palatessa tuvalla oli porukkaa.

Olivat kattelleet ahkiotamme. Ehdottivat, että sen vetäjän tulisi osallistua Vermon raveihin.

On pulkkia ja sitten on pulkkia.

Illalla lämmitettiin sauna -sai muuten jonkun aikaa lämmittää- ja käytiin pulahtamassa. Ympärillä kynttiläkuuset ja kuunvalo.

Seuraavana päivänä hiihdeltiin Naltiojoen autiotuvalle. Keli oli semmoista plusmiinusnollaa päivällä ja ahkio luisti kuin luistikin ihan mainiosti perässä!

Olimme varustautuneet reissuun ihan hyvin, mm. pakkashousut oli vielä vetää normihousujen päälle ja kun tykätään istua nuotiolla niin istuttiin sitten siinä iltaa Naltiojoen autiotuvan pihalla notskilla. Pakkanen huiteli kai jossain parissa kympissä siinä iltasella kun isä-poika -kaksikko tuli hetkeksi seuraamme kunnes painuivat tupaan.

Naltiotunturi ja kuu.

Siitä sitten hiihdeltiin mm. jokea pitkin takas Kemihaaraan lukeaksemme Lapin Kansan sivuilta, että Lapin jokien jäät eivät enää kanna.


***

Reissusta muodostui erikoinen. Tavaroiden osalta opittiin että kaksi pienempää ahkiota, tai joku muu jaottelutyyli voisi olla hyvä. Erämaa, kynttiläkuuset ja hiljaisuus, sekä auringonlaskut olivat kuitenkin mieleenpainuva kokemus. Majoitus poronkäristyksineen lopuksi oli kirsikka kakun päälle. Nythän tämä ei ole enää mahdollista. Kelkkareittejä ja niiden ajankohtaista kuntoa tulisi selvitellä paremmin ensi kerralla. Muuten kamojen puolesta homma meni ihan ok. Ehkä vois UKK:ssa käydä treenailemassa seuraavaksi.